Aleksander Barkov junaili junioreille mittavan lahjoituksen – ”Omassa mittakaavassaan”

Viikonloppuna Suomessa kaksi NHL Global Series -ottelua pelanneen Florida Panthersin kapteeni Aleksander Barkov on ollut mukana junailemassa kasvattajaseuransa Tapparan junioreille mittavaa lahjoitusta.
Tappara kertoi maanantaina, että sen junioreille lahjoitettiin NHL:n pelaajayhdistus NHLPA:n kautta kaikkiaan 24 täyttä varustepakettia, joiden kokonaisarvo on 20 000 dollaria.
Tappara ry:n toiminnanjohtaja Kari Aaltosen mukaan Kanadan Torontossa päämajaansa pitävä NHLPA otti hyvissä ajoin yhteyttä.
– 24 junioria pääsi kahden päivän aikana seuraamaan harjoituksia ja he olivat ottelutapahtumassa jäällä kansallislaulujen aikana. Florida Panthersin ja Dallas Starsin kohtaamiset ovat jättäneet elinikäisen muiston junnuillemme, Aaltonen kertoo Tapparan tiedotteessa.
Aaltosen mukaan junioreille oli järjestetty kaikkiaan viisi erilaista tapahtumaa meet & greet mukaan lukien.
– Isoin asia meille on kuitenkin 24 täyttä varustelahjoitusta, jonka takana on todellisen Tappara-sydämen omaava Barkov. Hän tapasi myös satoja Tappara-junioreita oman kansanjuhlansa yhteydessä kesällä, Aaltonen jatkaa.
Tähän asti Tapparan saamat lahjoitukset ovat olleet lähinnä yksittäisiä maalivahtien varustepaketteja.
– Onhan tämä omassa mittakaavassaan, Aaltonen myöntää viitaten Barkovin masiinoimaan lahjoitukseen.
Vahvana kasvattajaseurana tunnetuksi tulleesta Tapparasta on vuosien aikana noussut NHL-tasolle useita huippupelaajia, kuten Barkov, Patrik Laine, Ville Nieminen sekä Teppo Numminen.
LUE MYÖS:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NHL: Tässä Leijonien joukkue olympialaisiin!
- HIFK:n nuori hyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikkaan!
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!