Henrik Haapala palaa Liigaan: pitkä sopimus!

Leijonista tuttu taiturihyökkääjä Henrik Haapala, 31, palaa pitkällä sopimuksella Liigaan.
Tappara julkisti Haapalan kolmivuotisen sopimuksen torstaina. Kaudella 2016-17 Liigan pistepörssin voittanut Haapala edusti päättyneellä kaudella SHL:ssä pelaavaa Malmö Redhawksia, jonka riveissä laituri iski 49 runkosarjaottelussa tehot 4+10=14. Pudotuspeleissä mies takoi kahdeksaan peliin tehot 1+5.
– Pitkästä aikaa hieman jännittää, mutta se on vain hyvä asia. Hienoa päästä takaisin Tapparaan pitkällä sopimuksella, samalla se mahdollistaa pitkäjänteisen työnteon. Näen, että minulla on paljon annettavaa myös nuoremmille pelaajille, kommentoi Haapala tuoretta sopimusta Tapparan kotisivuilla.
– Hienoa saada Henkka takaisin Tapparaan. Hän on kansainvälisesti kokenut ja erittäin taitava pelaaja. Lisäksi Henkan persoona tuo joukkueeseen lisää positiivista asennetta ja tapparalaista tekemisen kulttuuria. Haapalalla on potentiaalia olla Liigan isoimpia tähtipelaajia tulevalla kaudella, uskoo Tapparan urheilupäällikkö Janne Lahti.
– Tahto palata Tapparaan lähti Haapalasta itsestään, mikä kertoo paljon pelaajan suhtautumisesta organisaatioon, jatkaa Lahti.
Haapalan palkintokaapista löytyy kahden SM-kullan lisäksi CHL:n ja Spengler Cupin mestaruus sekä alle 20-vuotiaiden MM-kulta.
LUE MYÖS:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin