Mestarivahti tipahti JYPin kokoonpanosta – urheilujohtaja MTV:lle: ”Joudumme varmasti miettimään”
JYP vahvisti viime viikolla maalivahtiosastoaan, kun se tiedotti SaiPasta siirtyneen Oskari Salmisen hankinnasta.
SaiPassa alkukauden aikana kovassa vireessä torjunut Salminen (15 ottelua, 91,0%) pelasi JYPin maalilla keskiviikkona Lukkoa vastaan. Hän pelaa myös tänään torstaina Kiekko-Espoota vastaan. JYPin luukkuvahtina on puolestaan maajoukkuetauon jälkeen ollut latvialainen Eriks Vitols.
Salmisen siirron myötä Veini Vehviläinen on pudonnut JYPin kokoonpanon ulkopuolelle. Hän toimi luukkuvahtina jo maajoukkuetaukoa edeltäneet kolme ottelua, jotka pelasi Vitols. Vehviläinen on pelannut viimeksi 25. lokakuuta.
JYPin urheilujohtaja Simo Mälkiä kommentoi MTV Urheilulle, että maalivahtikolmikon osalta on tehtävä ratkaisuja, sillä peliajan tarjoaminen kolmelle maalivahdille on hankala rasti.
– Peliaikahan ei riitä kolmelle. Rauhassa katsotaan kuitenkin vielä. Nyt eletään tämän tilanteen kanssa ensimmäistä viikkoa. Jos kaikki kolme pysyvät ehjänä, niin joudumme varmasti miettimään, että mitä tehdään, Mälkiä sanoo.
Mälkiän mukaan JYPin maalivahtikysymys ei koske erityisesti Vehviläistä, vaikka hän onkin tällä hetkellä pudonnut joukkueen maalivahtihierarkiassa kolmanneksi. Mälkiän mukaan mitään ratkaisuja ei ole vielä tehty.
Jyväskyläläislähtöinen Vehviläinen, 27, palasi JYPin riveihin Ruotsista kesken kauden 2022-23 kolmen vuoden sopimuksella. Hän on pelannut tällä kaudella yhdeksän ottelua torjuntaprosentilla 85,4.
Vehviläinen on Suomen mestari Kärpistä vuodelta 2018. Hänet on valittu Liigan parhaaksi maalivahdiksi kaksi kertaa. Lisäksi Vehviläinen oli voittamassa maailmanmestaruutta Leijonien mukana 2019.
LUE MYÖS
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”