Lähde: Leijonien puolustaja kiinnostaa Sveitsissä – useat seurat kintereillä
Suomalaispuolustaja Robin Salo, 26, siirtyi täksi kaudeksi SHL:ään Malmö Redhawksin riveihin kaksivuotisella sopimuksella. On kuitenkin mahdollista, ettei Salo jatka seurassa enää ensi kaudella sopimuksesta huolimatta.
Expressenin tietojen mukaan useat seurat Sveitsissä havittelevat Saloa ensi kaudeksi riveihinsä. Salon SHL-sopimuksessa on pykälä, joka mahdollistaa siirron Sveitsiin ensimmäisen vuoden jälkeen.
Salo on pelannut Malmössä vahvaa syksyä iskien 18 otteluun tehopisteet 3+8=11. Hän oli juuri myös Leijonien mukana Karjala-turnauksessa, jossa hän iski kolmeen otteluun pisteet 1+1.
Salo pelasi viimeiset kolme kautta Pohjois-Amerikassa New York Islandersin organisaatiossa. Hän sai NHL:n puolella tililleen 32 ottelua tehopistein 3+6.
LUE MYÖS
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä

- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan