Toimittaja: Suomalainen NHL-taituri loikkaamassa vihollisen leiriin
Pittsburgh Penguins lähetti tiistai-iltana hyökkääjä Valtteri Puustisen, 25, NHL:n siirtolistalle. Kuopiolaisen uusi osoite selviää Suomen aikaa myöhään keskiviikkona.
The Hockey News -lehden toimittaja Stefen Rosner uskoo, että Penguinsin divisioonavihollinen New York Islanders olisi Puustisen kintereillä. Kuopiolaishyökkääjä on tehnyt NHL-uransa kuudesta maalista kolme juuri Islandersin verkkoon.
– Islandersin nelosketju ei ole saanut viime peleissä paljoa peliaikaa ja heillä on vain yksi maali 22 otteluun. Nelosketjun suorituksista on tullut toistuva teema Islandersille ja ehkä Puustinen voisi hyödyntää mahdollisuuden, Rosner kertoo.
Islanders on siirtolistalla 13. sijalla vuorossa. Jos Islanders laittaa Puustiseen haun – eikä yksikään joukkue ennen heitä päätä tehdä samaa – siirtyy suomalainen New Yorkin rannikolle.
KalPan kasvatti Puustinen pelannut Penguinsin organisaatiossa vuodesta 2021 lähtien. Tällä kaudella hän on summannut 10 ottelussa tehot 1+1.
Jos yksikään NHL-seura ei laita hakua Puustiseen, jatkuu hänen kautensa AHL:ssä Wilkes-Barre/Scranton Penguinsin joukkueessa. Suomalaishyökkääjän 775 000 dollarin keskipalkalla varustettu sopimus päättyy kesällä 2026.
- Täysi hutihankinta – Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus ulos!
- IIHF selvittää Venäjän päästämistä MM-kisoihin – Suomesta tuli suora varoitus!
- IIHF vahvisti: Venäjän liittolainen ulos MM-kisoista!
- Antti Pennanen löi luvut pöytään – näin paljon Leijonat maksaa palkkaa!
- Leijonien ketjut julki – Daniel Mäkiaho päästetään irti!
- Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!
- Liiga-jumbo iski – nyt hankittiin tulivoimaa!
- Ilmaiseksi tv:ssä: Leijonat kohtaa Tshekin EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- Pekka Jormakka teki päätöksen – tässä on loppukauden seura
- Urheilucast: NHL-lupaus siirtyy lainapestille Liigaan!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Pekka Jormakka teki päätöksen – tässä on loppukauden seura
- Ilmaiseksi tv:ssä: Leijonat kohtaa Tshekin EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- Leijonien ketjut julki – Daniel Mäkiaho päästetään irti!
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!
- Expressen: SHL:n suomalaispakki herätti kiinnostusta useissa seuroissa – ensi kauden osoite ratkeamassa
- Liiga-jumbo iski – nyt hankittiin tulivoimaa!
- IIHF vahvisti: Venäjän liittolainen ulos MM-kisoista!
- Antti Pennanen löi luvut pöytään – näin paljon Leijonat maksaa palkkaa!