IS: Palaako Petri Matikainen valmentajaksi Liigaan? Näin hän vastaa
Kokenut päävalmentaja Petri Matikainen on ollut jo tovin ilman työpaikkaa. Hän sai helmikuussa potkut sveitsiläisen EHC Biel-Biennen päävalmentajan tehtävistä.
Ilta-Sanomien mukaan Matikainen ei ole täksi kaudeksi etsimässä töitä, vaan pitää välivuotta. Ensi kaudeksi valmennustehtävät voivat kuitenkin kiinnostaa.
– Minulla on sopimus Bieliin 30. huhtikuuta asti. Tutkailen markkinoita ja pidän samalla sapattivuotta. Mahdollisesti valmennusura jatkuu, mutta täytyy löytyä oikeanlainen joukkue minun tyyppiselle ihmiselle, Matikainen kommentoi Ilta-Sanomille.
Liigassa Matikainen on valmentanut Bluesia, HIFK:ta ja Pelicansia. Hän on toiminut myös kahdella kaudella Leijonien A-maajoukkueen apuvalmentajana.
Matikainen valmensi vuodet 2018-23 itävaltalaista EC-KAC:ia. Hän johdatti joukkueen kahteen mestaruuteen.
LUE MYÖS
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä

- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan