Nuorille Leijonille tyly startti MM-kisoissa! Kanada näytti kaapin paikan

Nuorten Leijonien alku nuorten MM-kisoissa oli karu. Suomi kohtasi ensimmäisessä ottelussaan Kanadan ja koki 0-4 tappion.
Laukauksissa mitattuna ottelu oli loppulukemia tasaisempi. Kanada vei maalia kohti suuntautuneet laukaukset nimiinsä 41-31.
Paikkoja Nuorilla Leijonilla maalintekoon riitti. Yksi syy tappiolle olikin yskivä ylivoimapeli. Suomi pääsi kuudesti ylivoimalle, mutta ei onnistunut kertaakaan. Nuorten Leijonien alivoima puolestaan oli kunnossa, ja se pysäytti Kanadan ylivoiman neljä kertaa neljästä.
Läpi ottelun Nuorten Leijonien suurimpia heikkouksia olivat aloitukset. Lopulta Kanada voitti matsissa 41 aloitusta, kun taas suomalaissenttereille merkattiin vain 16 aloitusvoittoa.
Suomen ehdoton ykköstähti ottelussa oli maalivahti Petteri Rimpinen. Hänen torjuntaprosenttinsa ottelussa oli 92,5, vaikka Suomen puolustuksessa tapahtui jatkuvasti virheitä sekä avaussyötöissä että oman alueen puolustuspelaamisessa.
Seuraavaksi Nuoret Leijonat kohtaavat Saksan. Ottelu alkaa Suomen aikaa perjantaina kello 22:30.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!