Mikä trilleri! Nuoret Leijonat kaatoi jättisuosikki USA:n MM-kisoissa

Nuoret Leijonat ja Yhdysvallat järjestivät hurjan trillerin alle 20-vuotiaiden MM-kisojen sunnuntai-illan alkusarjapelissä.
Otteluun selvänä ennakkosuosikkina lähtenyt USA sai lopulta todeta turnauksen ylivoimaisesti parhaan pelinsä pelanneen Suomen paremmakseen jatkoajan jälkeen maalein 4-3.
Vauhdikkaan ja jäähyrikkaan ottelun maalinteon aloitti Suomen Antti Alasiurua, joka iski Nuoret Leijonat 1-0-johtoon avauserän puolivälissä.
Jenkkinuoret karkasivat toisessa erässä 2-1-johtoon, mutta Jesse Kiiskinen ohjasi ylivoimalla Emil Pieniniemen laukauksen verkon perukoille, kun toista erää oli pelattu 4.09 minuuttia. Julius Miettinen vei Suomen 3-2-johtoon hieman ennen toisen erän puoltaväliä.
Suomen maalissa loistopelin pelannut Petteri Rimpinen piti varsinkin toisessa erässä joukkuettaan pystyssä huipputorjunnoillaan.
Yhdysvallat tuli tasoihin kolmannen erän neljännellä minuutilla. Ottelu eteni lopulta jatkoajalle, jonka ratkaisi ajassa 61.46 Tuomas Uronen sivaltamalla Suomelle voiton turnauksen ykkössuosikista.
Yhdysvaltain maaleista ottelussa vastasivat Carey Terrance, Cole Hutson, Brodie Ziemer.
Suomi kohtaa alkusarjan päätöspelissään Latvian uudenvuodenaattona kello 21.30 alkaen.
#U20fi #NuoretLeijonat #Leijonat
#U20fi #NuoretLeijonat #Leijonat
Nuoret Leijonat voittaa hallitsevan maailmanmestarin jatkoajalla 3-4!
#U20fi #NuoretLeijonat #Leijonat
LUE MYÖS:
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Hurja huhu: Liigan pistepörssikuningas vaihtamassa toiseen seuraan!
- Tapparan floppihankinnan sopimus purettu!
- Patrik Laineelta karmea ottelu
- Leijonille huojentava uutinen NHL:stä
- IS: MM-kisoissa pelannut NHL-konkari Mestikseen!
- Jokerit teki hyökkääjähankinnan – kaappasi pisterohmun toisesta seurasta
- Kärpille takaisku – hyökkääjälle pitkä sairausloma
- I-P: Sport saattaa päätyä kovaan ratkaisuun – myydäänkö tähtipelaaja Atro Leppänen? ”Ei tule helppo perjantai”
- Lähde: Kärpät jäämässä tyhjin käsin – toinen Liiga-seura ryöväämässä pelaajan!
- Liiga-seura pisti hyökkääjänsä sopimuksen silppuriin!
- Lähde: Kärpät teki huippukaappauksen!
- Lähde: Tappara-puolustaja lähtökuopissa – siirto uuteen seuraan vireillä
- Urheilucast: Kärpät jysäytti hirmuhankinnan toisesta Liiga-seurasta – saa sarjan kovimman palkan!
- Lehtitieto: TPS tekemässä kaappauksen huippuseurasta
- Lähde: Kärpät taistelee toisen Liiga-seuran kanssa pelaajavahvistuksesta!
- IS: Topi Jaakolan kohupotkuista yllättävä paljastus – vaati pelaajille radikaalia muutosta
- Lähde: Kärpät jäämässä tyhjin käsin – toinen Liiga-seura ryöväämässä pelaajan!
- MTV Urheilu: Jokerit kaappasi Liigasta tutun kohupelaajan!
- Liiga-seura pisti hyökkääjänsä sopimuksen silppuriin!
- Joose Antonen palaa Liigaan!