Lauri Mikkola iloitsi Nuorten Leijonien MM-puolivälieräesityksestä: ”Se oli parasta tänään”

Nuoret Leijonat kaatoi Slovakian maalein 5-3 alle 20-vuotiaiden MM-kisojen puolivälierässä ja jatkaa matkaansa MM-välierään Ruotsia vastaan.
Suomen päävalmentaja Lauri Mikkola oli ottelun jälkeen tyytyväinen ennen kaikkea joukkueensa terävään alkuun.
– Peliin lähtö oli parasta tänään. Se, miten tulimme peliin, olimme valmiita pelaamaan yhdessä ja tehokkaita heti alkuun. Lisäksi alivoimamme oli hyvää ja viisi tehtyä maalia on aina hieno suoritus, Mikkola luetteli ottelun tauottua.
Suomi karkasi ottelun avauserässä jo 3-0-johtoon, mutta Slovakia pääsi mukaan peliin toisessa erässä Emil Pieniniemen saatua 5-minuutin jäähyn polvitaklauksesta.
– Oikeastaan se vitonen muutti pelin kulkua. Slovakia sai ylivoimamaalin kautta tunteesta kiinni ja erän loppu oli meille vähän haasteellinen, Mikkola näkee.
Slovakia kiri Suomen johdon lopulta yhteen maaliin, mutta Jesse Nurmen illan toinen osuma varmisti suomalaisille lopulta 5-3-voiton.
MM-välierä Ruotsia vastaan pelataan lauantaina kello 22.30 Suomen aikaa. Se on katsottavissa TV5-kanavalta sekä Max-suoratoistopalvelusta.
Voit katsoa Slovakia-pelin maalikoosteen täältä.
Slovakia kaatuu välierässä luvuin 5-3 ja tämä tarkoittaa sitä, että #NuoretLeijonat pelaa mitaleista!
Videolta maalikooste!
#U20fi #Leijonat
LUE MYÖS:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NHL: Tässä Leijonien joukkue olympialaisiin!
- HIFK:n nuori hyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikkaan!
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!