USA:n maajoukkuepakki ja Tre Kronorin hyökkääjä kaupattu NHL:ssä
NHL:n siirtoraja on 7. maaliskuuta, ja se näkyy pelaajaliikenteessä.
Suomalaisista Juuso Pärssinen vaihtoi seuraa Colorado Avalanchesta New York Rangersiin lauantaina isossa kaupassa, mutta se ei jäänyt suinkaan ainoaksi treidiksi.
USA:n maajoukkuetta viime vuoden MM-kisoissa edustanut Seth Jones on kaupattu Chicago Blackhawksista Florida Panthersiin. Jones, 30, toimi myös Yhdysvaltain kapteenina MM-kisoissa 2022. Hän on pelannut jenkkien paidassa neljät MM-kilpailut.
Jonesin lisäksi Panthers saa neljännen kierroksen varausvuoron. Blackhawks maksaa jatkossa 26 prosenttia Jonesin mittavasta 9,5 miljoonan dollarin palkasta.
Toiseen suuntaan liikkuu lupaava 23-vuotias maalivahti Spencer Knight ja ensimmäisen kierroksen varausvuoro tulevan kesän draftissa.
Nyquist kaupattu
Myös Ruotsin 4 Nations Face-Off -ryhmässä pelannut hyökkääjä Gustav Nyquist, 35, on kaupattu.
Nashville Predators saa Nyquistista vastineeksi kakkoskierroksen varausvuoron.
Nyquist on edustanut Tre Kronoria 4 Nationsin lisäksi kolmissa MM-kisoissa ja yksissä olympialaisissa.
Ruotsalaispeluri on kauden päätyttyä vapaa agentti. Predators maksaa puolet Nyquistin lähes 3,2 miljoonan dollarin palkasta siirron jälkeen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- Viimeiset valinnat tehty! Tässä on Nuorten Leijonien MM-joukkue
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- JYP: Liigan supertähdelle pitkä jatkosopimus!
- Lukko jysäytti jouluksi jättimäisen jatkosopimuksen!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
