HIFK-kapteeni sorvasi jatkosopimuksen: ”Yksi suunnannäyttäjistä”
HIFK tiedottaa tehneensä kaksivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Ilari Melartin kanssa. Tuore sopimus kattaa kevääseen 2027 saakka.
Melart, 36, toimii parhaillaan HIFK:n kapteenina. Hän on kirjannut tällä kaudella 38 otteluun tehopisteet 4+6=10. Liigassa pelatessaan Melart on edustanut aina HIFK:ta pelaten kaikkiaan 283 runkosarjaottelua (26+44=70) sekä 24 pudotuspeliä (2+5).
– Mielettömän hieno juttu. Tämä on paikka, missä haluan olla. On sanomattakin selvää, että uran jatkuminen HIFK:ssa ja Stadissa on iso juttu minulle, mutta myös perheelleni, Melart kommentoi HIFK:n tiedotteessa.
Melart voitti HIFK:ssa Suomen mestaruuden keväällä 2011. Kauden 2012-13 jälkeen hän lähti pelaamaan ulkomaille, jolloin yhdeksän kauden aikana tutuiksi tulivat AHL, KHL, SHL sekä DEL. Melart palasi HIFK:n riveihin kaudeksi 2022-23.
– Meillä oli kova halu jatkaa ”Lädän” kanssa. Me tarvitsemme erilaisia vahvuuksia ollaksemme menestyvä jääkiekkojoukkue, HIFK:n urheilujohtaja Janne Pesonen kertoo.
– Melartin vahvuuksia ovat joukkueelle pelaaminen, puolustuspeli ja fyysinen pelaaminen – ja siinä hän on tämän sarjan kärkiosaajia.
– ”Lädä” tuo kentälle ja koppiin johtajuutta. Hän on nähnyt ja kokenut paljon eikä pienestä hetkahda ja luo sitä kautta luottamusta ympärilleen. Pitää aina omien puolta ja pitää huolta joukkueen ilmapiiristä. Arjessa Melartilla on iso rooli. Hän osaa vaatia paljon itseltään, mutta myös muilta. Melart on yksi suunnannäyttäjistä etenkin meidän nuoremmille pelaajille ja antaa heille myös tukea arjessa.
LUE MYÖS
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”