TPS suli karulla tavalla – uhkaako liigakarsinta?
SM-liigan lauantain täydelle kierrokselle tuli kosolti jännitystä, kun perjantain ottelut saatiin paketoitua.
Pelicansin ja TPS:n väliseen otteluun tuli valtavat panokset, sillä Pelicansilla on mahdollisuus nousta vielä kuiville toiseksi viimeiseltä sijalta.
Lahtelaiset voittivat perjantaina Tapparan 1−0, ja TPS menetti 1−0-johtonsa Lukolle päästäen kolmoserässä jopa neljä maalia. Jos Pelicans voittaa varsinaisella peliajalla ja JYP saa pisteenkin Sportilta, TPS joutuu karsimaan Jukureita vastaan.
Turkulaisilla on toki vielä mahdollisuus pudotuspeleihinkin, mutta Kärpillä on nyt homma omissa käsissä. Oululaiset hävisivät HIFK:lle 0−3, mutta lauantaina Kärpillä on uusi tilaisuus helsinkiläisiä vastaan. Joka tapauksessa perjantain tuloksilla varmistui se, että Kärpät ei joudu karsintoihin.
Sport ei voi vielä juhlia pudotuspelipaikkaansa, mutta se näyttää todennäköiseltä. Vaasalaiset nousivat kahden maalin takaa 3−2-voittoon voittolaukauksilla Kiekko-Espoota vastaan ja tarrasivat kiinni sijaan 11.
Lukko voi vielä voittaa runkosarjan, sillä se on kahden pisteen päässä Ilveksestä. Tupsukorvat kohtaavat KalPan, joka hävisi KooKoolle 1−5 perjantaina. KalPa voi vielä pullahtaa ulos neljän joukosta, sillä SaiPa kaatoi HPK:n 3−2 Hämeenlinnassa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: NHL:n iso jytky yllätti Mikael Granlundin – ”Meidän paras pelaajamme”
- Podcast: Jarmo Kekäläinen tuomassa NHL-legendan Buffaloon
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan

- Ville Heinola: uusi NHL-seura!