IS: Näin Sami Kapanen kommentoi Pelicans-pelaajien yhteenottoa ja karsintoja
Pelicans lähti kauteen kovin odotuksin, mutta ajautui lopulta Liiga-karsintoihin. Playout-sarjan aikana Mikkelin Jukureita vastaan tunteet lahtelaisten pukukopissa kiehuivat lopulta yli, mikä näkyi pelaajien keskeisenä yhteenottona.
Nyt Pelicansin päävalmentaja Sami Kapanen on kommentoinut konfliktia Ilta-Sanomien haastattelussa.
– Sanoisin näin, että mitä nyt on sattunut ja tapahtunut, niin on jo historia ja menneisyyttä, Kapanen sanoo.
– Enemmänkin se oli sellaista pettymyksen purkautumista ja asioiden käsittelyä. Ne asiat olisi pitänyt pystyä käsittelemään jo silloin valmistautuvalla viikolla.
Kapanen kommentoi IS:lle uskovansa Pelicansin olevan nyt henkisesti vahvempi kuin playout-sarjan aikana.
– Olen aistinut, että nyt treeneissä ilmapiiri on hyvin erilainen. Siinä on fokusta ja olemme harjoitelleet hyvin. Sitä kautta olemme saaneet asioita oikeaan suuntaan. Nyt on ihan eri lähtökohta lähteä seuraavaan sarjaan, Kapanen kommentoi.
– Tykkään siitä, että edellissarjan jälkeen ne puheenvuorot ja esiintulot, mitä joukkueessa on tapahtunut, ovat antaneet meille mahdollisuuden, että olemme nyt eri lähtökohdissa.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonien olympiahyökkääjä sikaili NHL:ssä – rangaistus tuli!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Jokerit-tähti sikaili – nyt tärähti iso pelikielto
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- SaiPa menettämässä kaksi tähtihyökkääjäänsä
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle