Kärpät antoi urheilujohtajalleen potkut – tilalle huippunimi!
Oulun Kärpät on tehnyt muutoksia urheilujohtoonsa.
Seura on vapauttanut urheilujohtaja Mikko Myllykosken pestistään. Kärppien uudeksi urheilujohtajaksi on nimetty Kimmo Kapanen.
Kapanen, 50, toimi SHL-seura Timrå IK:n urheilujohtajana viimeiset kolme kautta vahvoin tuloksin. Timrå tiedotti eilen Kapasen jättävän pestinsä perhesyihin vedoten.
– Kärppien urheilullinen menestys ei ole vastannut odotuksia. Playoffs-otteluiden ulkopuolelle jääminen ensimmäistä kertaa 25 vuoteen oli valtava pettymys. Kauden jälkeinen analyysi johti päätökseen siitä, että urheilujohtamiseen on tehtävä muutos.
– Kimmolta löytyy monipuolisesti kokemusta eri rooleista jääkiekon parissa. Oman maalivahtiuransa jälkeen hän on toiminut valmennuspuolella, pelaaja-agenttina, toimitusjohtajana ja omaa yli kymmenen vuoden kokemuksen urheilujohtajan roolista. Odotamme hänen tuovan mukanaan sekä johtajuutta että uusia näkemyksiä urheilujohtamiseen SHL:n puolelta, Kärppien toimitusjohtaja Tommi Virkkunen kommentoi seuran tiedotteessa.
Kapanen aloittaa täysipäiväisesti uudessa toimessaan 1. heinäkuuta. Hän kommentoi tuoretta nimitystään seuraavasti:
– Meillä on seuran kanssa yhteneväinen näkemys tulevasta. Pääsen nyt heti mukaan tekemään tulevien kausien urheilustrategiaa, joka tulee antamaan selkeän suunnan Kärppien tulevaisuuteen. Kärpillä on erinomainen juniorituotanto, ja tarkoituksena on kotiuttaa omia pelaajia maailmalta. Luodaan vahvaa perustaa, minkä päälle on hyvä lähteä rakentamaan pitkäjänteistä menestystä.
– Viimeiset vuodet SHL:ssä ovat tuoneet lisää näkemystä siihen, missä Euroopan huippu tällä hetkellä menee niin pelillisesti kuin yksilöiden vaatimustasonkin osalta. Haluamme olla johtava urheiluorganisaatio ja sitä kohti kaikki tekeminen suuntaa.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
