KalPa on Suomen mestari! SaiPan upea taistelu ei riittänyt
Liigan finaalisarja on ollut huikea urheilutarina. Lauantaina KalPa onnistui hakemaan 3-2 jatkoerävoiton Lappeenrannasta ja voitti näin finaalisarjan voitoin 4-2. Mestaruus oli KalPalle seurahistorian ensimmäinen.
SaiPa lähti otteluun hurjalla sykkeellä. Ensimmäinen erä oli kotijoukkueen vahvaa hallintaa, mutta niin vain KalPan Benjamin Korhonen iski ottelun avausmaalin. Mark Pysyk pääsi tasoittamaan puntit, kun ensimmäistä erää oli puolitoista minuuttia jäljellä.
Toinen erä oli puolestaan KalPan hallintaa. Michael Hutchinsonin torjunnat pitivät kuitenkin lappeenrantalaiset pelissä mukana.
Kolmannessa erässä SaiPa tehtaili maalipaikkoja toisensa perään. Lopulta Antti Kalapudas pääsi laukomaan kotijoukkueen 2-1 johtoon Samuli Niinisaaren namupassista.
KalPa kutsui maalivahti Stefanos Lekkasin pois maaliltaan, kun ottelua oli kaksi minuuttia jäljellä. Kuopiolaiset pyörittivät vahvasti, ja lopulta Juuso Mäenpää pääsi tälläämään KalPan 2-2 tasoitusmaalin, kun kolmatta kerää oli vain minuutti ja kahdeksan sekuntia jäljellä.
Jatkoerässä SaiPa loi useita huippupaikkoja peräjälkeen. Lopulta kuitenkin KalPa onnistui heiluttamaan maaliverkkoja, kun Filip Westerlund laukoi kiekon lähietäisyydeltä sisään.
Mestaruuden ratkettua Kiitos SaiPa -huudot kaikuivat vielä pitkään Lappeenrannassa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nuoret Leijonat iskussa – nollasi Sveitsin
- Lukon jättävät Westerholmin veljekset: uusi seura
- TPS löysi todellisen helmen – iso sopimus julki!
- The Athletic: Patrik Laineelle avautui uusi mahdollisuus
- Urheilucast: Jonne Tammela voi tehdä yllättävän Liiga-loikan – mojova tarjous pöydässä
- The Athletic: Eeli Tolvasesta uusi käänne NHL:ssä
- NHL-supertähti rakastui Suomeen – SK: Tässä Liiga-seurassa haluaisi pelata
- Kiekko-Espoo teki tylyn tempun Petteri Rimpiselle
- Carolina-tähti laukoo suorat sanat Mikko Rantasesta: ”Todella outoa”
- Tuore suomalainen NHL-varaus löysi uuden joukkueen Pohjois-Amerikasta