Teuvo Teräväinen Kanadan kohutusta superlupauksesta: ”Vielä pitää kehittyä”

Teuvo Teräväistä on harvemmin nähty Leijonien mukana MM-kisoissa. Teräväisen pitkään edustama Carolina Hurricanes on poikkeuksetta pelannut pitkälle kevääseen NHL:n pudotuspeleissä.
Tällä kaudella Teräväinen on uudenlaisessa ympäristössä. Hän siirtyi kesällä Chicago Blackhawksiin, joka on jo pitkään kuulunut NHL:n heikoimpiin joukkueisiin.
– Oli itselleni tuttu paikka, mikä vaikutti siihen päätökseen, että lähdin sinne. Tiesihän sen, että siitä tulee tollainen projekti, ja varmaan alussa ei voittoja hirveästi tule, ja niinhän siinä kävikin. Olihan se erilainen tilanne tietenkin, kun on tottunut menemään pleijareihin ja taistelemaan siellä. Nyt jo aika nopeasti selvisi, että ei mennä pleijareihin, Teräväinen kommentoi Leijonat.comin haastattelussa.
Siirtymä menestyjästä häntäpään joukkueeseen on haaste myös Teräväiselle itselleen. Vaikka panosta ei ole, jokaiseen peliin täytyy silti lyödä itsensä likoon.
– Tietysti koitin myös olla esimerkkinä nuoremmille. Siellä on paljon hyviä nuuoria. Pitää toivoa, että he mahdollisimman nopeasti kehittyvät ja saisi olla itse siinä mukana, 30-vuotias hyökkääjä sanoo.
Chicagossa Teräväinen on päässyt pelaamaan paljon hehkutetun Connor Bedardin kanssa. Nuorta kanadalaishyökkääjää on pidetty parhaana pelaajalupauksena sitten Connor McDavidin. Tulokaskaudellaan Bedard lunasti odotukset, mutta toinen vuosi NHL:ssä oli hieman vaisumpi.
Teräväinen kehuu 19-vuotiasta joukkuekaveriaan, miten tämä tekee kauniita, videokoosteisiin sopivia yksilösuorituksia ottelusta toiseen. Nuorella miehellä on kuitenkin vielä myös kehitettävää.
– Totta kai puhutaan aika nuoresta pelaajasta. Vielä pitää kehittyä: saada lisää voimaa ja nopeutta. Sitä kautta saa itselleen tilaa lisää jäälle ja voittaa kamppailuita. Aika haastavaa on pelata ykkössentterinä. Jokaisena iltana on pahimmat match upit vastassa. Ei se ole helppoa, Teräväinen arvioi.
Teräväinen uskoo, että Bedardilla on potentiaalia vielä paljon parempaan. Suomalaishyökkääjä on myös vaikuttunut kanadalaisen persoonasta.
– Tosi hyvä ja fiksu kundi. Treenaa ja ajattelee lätkää paljon. Haluaa kehittyä.
Tänä vuonna Bedardia ei nähdä mukana Kanadan MM-joukkueessa. Viime keväänä nuorukainen painoi Prahassa kymmeneen MM-otteluun tehot 5+3.
4 Nations -turnauksessa Teräväinen jäi Suomen joukkueessa pienelle vastuulle. Millaista roolia Teräväinen tavoittelee nyt itselleen MM-kisoissa?
– Ihan sen, mikä annetaan. Yritän tehdä aina parhaiten sen roolin, joka on minulle annettu.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Mikko Rantanen teki sen taas – uskomaton NHL-ennätys!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- Teuvo Teräväinen Kanadan kohutusta superlupauksesta: ”Vielä pitää kehittyä”
- Tässä Olli Jokisen valmennustiimi – NHL-konkari mukana!
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- MM-hopealeijona lähtee Lukosta – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Kahdelle kultaleijonalle sopimukset Tshekkiin
- Ruotsi vahvistuu kahdella NHL-miehellä – mukana maailmanmestari
- Näkökulma: Kanadan jymyuutisella iso vaikutus – nyt ei MM-ryhmässä ole yhtä ainoaa turistia
- MTV Urheilu: Suomen NHL-tähti kieltäytyi MM-kutsusta
- IL: Jokerit virittelee siirtopommia – neuvottelee KalPan mestaripuolustajan kanssa
- HIFK:lta isoja sopimusuutisia – kiinnitti Liigan pistelingon
- Tshekin MM-joukkue julki! Mukana 13 maailmanmestaria – ja kolme pelaajaa Liigasta
- Jukka Jalonen teki sen – nämä maat nousevat jääkiekon MM-kisoihin
- Kärpät vahvistuu TPS:n pistelingolla: ”Yksi Liigan parhaimmista senttereistä”
- Tre Kronor julkisti hirmujoukkueen MM-kisoihin – neljä NHL-tähteä vastasi ”nej tack”
- Onko Leijonissa portti auki lisävahvistuksille NHL:stä? Näin vastaa GM Jere Lehtinen
- Sport värväsi tutun hyökkääjän Pohjois-Amerikasta: ”Ottanut isoja steppejä”