Tapparan valmennusryhmä julki – kolminkertainen maailmanmestari mukaan

Tappara julkisti perjantaina ensi kauden valmennusryhmänsä.
Tapparan päävalmentajana jatkaa Rikard Grönborg, joka aloittaa kolmannen kautensa seurassa. Grönborgin ensimmäinen kausi Tapparassa päättyi Suomen mestaruuteen ja toinen kausi sijalle seitsemän.
Apuvalmentajaksi Tappara on värvännyt uutena nimenä yksivuotisella sopimuksella ruotsalaisen Peter Popovicin. Omalla pelaajaurallaan Popovic tahkosi NHL:ssä yli 500 ottelua. Valmennusurallaan Popovic on voittanut Ruotsin apuvalmentajana kolme maailmanmestaruutta. Häneltä löytyy valmennuskokemusta myös Ruotsista ja Sveitsistä.
Tapparan valmennustiimistä löytyy Grönborgin ja Popovicin lisäksi kolmaskin ruotsalainen, jo aiemmin julkaistu apuvalmentaja Anders Karlsson.
NHL:ssä yli 400 ottelua urallaan pelannut ja Stanley Cupinkin voittanut Ville Nieminen aloittaa Tapparassa taitovalmentajana sekä Liiga- että juniorijoukkueissa.
Tapparan valmennusryhmässä jatkavat viime kaudelta tutut apuvalmentaja Juha Juujärvi sekä maalivahtivalmentaja Aki Näykki. Juujärvi ottaa vastuulleen myös analytiikan ja videovalmentamisen, joten aiemmin videovalmennuksesta vastanneen Jack Hanin sopimus Tapparassa ei jatku.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen: HIFK:n uusi hankinta heti sivuun!
- HIFK sai uusia vahvistuksia – debytoivat heti!
- Jesse Puljujärvi pisti verkot heilumaan – hirmuvire!
- Patrik Laine: pitkä sairausloma!
- HS: Jesse Puljujärven erityispiirre teki vaikutuksen Ville Peltoseen – ”Tosi mieluinen yllätys”
- Urheilucast: Teemu Pulkkinen neuvotteli Liiga-seuran kanssa!
- Florida Panthers sai huojentavia suomalaisuutisia NHL:ssä
- Doug Shedden antoi heti palaa: ”Jos täällä on vielä samoja tuomareita…”
- Urheilucast: Viljami Nieminen sai rahakkaan tarjouksen toiselta Liiga-seuralta – vastasi ”kiitos ei”
- Jokerit pelaajakaupoilla – vahvistuu kultaleijonalla!
- Vaasan Sport iski pöytään jättiuutisen – muut Liiga-seurat jäivät nuolemaan näppejään
- Patrik Laine: pitkä sairausloma!
- Urheilucast: Teemu Pulkkinen neuvotteli Liiga-seuran kanssa!
- Kultaleijona Jussi Olkinuora: uusi seura!
- Urheilucast: Viljami Nieminen sai rahakkaan tarjouksen toiselta Liiga-seuralta – vastasi ”kiitos ei”
- Suomalainen yllätysnimi kutsuttiin NHL:ään!
- Ilves: maajoukkuevahti haaviin!
- IS: Näin agentti kommentoi hyllytetyn suomalaislupauksen tilannetta: ”Olemme ehdottaneet…”
- Doug Shedden antoi heti palaa: ”Jos täällä on vielä samoja tuomareita…”
- Teemu Pulkkinen: uusi seura on nyt selvillä!