Atro Leppänen myönsi suoraan: Kanada-voitto vei mehut Leijonista
TUKHOLMA. Leijonat joutui lyhyellä valmistautumisajalla tiukan paikan eteen tiistaina MM-kisojen alkusarjan sen osalta päättäneessä ottelussa Slovakiaa vastaan.
Vaikka Suomi onnistui nihkeän esityksen jälkeen kaivamaan ottelusta turnauksen kuudennen voittonsa lukemin 2-1, ei oli valmistautuminen peliin kaukana ihanteellisesta.
Tämän myönsi suoraan myös Liigassa tykkikauden pelannut puolustaja Atro Leppänen.
– Tiukka vääntö. Slovakia pelasi hyvin ja me ei oltu ihan parhaimmillaan. Onneksi saatiin voitto, Leppänen aloitti ottelun perkaamisen Leijonat.comille.
Vaikka maanantainen Kanada-voitto antoi Leijonille jättimäisen itseluottamusbuustin, vaikutti se merkittävästi valmistautumiseen tiistain Slovakia-otteluun.
– Kyllä siitä (Kanada-voitosta) sai buustia. Kyllähän tämän päivän peli tuli aika nopeasti, eikä välttämättä ollut hirveän hyviä yöunia alla. Ei ehtinyt palautua hirveästi, ei ehkä sen puolesta ihan täysillä energioilla oltu, mutta tärkeä voitto.
Liigan pistepörssin puolustajan paikalta sensaatiomaisesti voittanut Leppänen myöntää huomanneensa selvän tasoeron Liiga-pelien ja MM-kisaotteluiden välillä.
– Melkein kaikissa peleissä vastustaja, oli se kuka tahansa, tulee kovaa ja aikaa on vähän, ja ne kamppailee ja raastaa tosi paljon. Ei tuolla kyllä ylimääräistä aikaa ole, Leppänen myöntää.
Huiman nousun muutamassa vuodessa kakkosdivarista Liigaan tehnyt 26-vuotias tehomies solmi aiemmin keväällä yksivuotisen NHL-sopimuksen Edmonton Oilersin kanssa. Vaasan Sportia päättyneellä kaudella edustanut puolustaja onkin saanut jo maistiaisia NHL-tähtien taitotasoista näissä MM-kisoissa.
Leppänen toteaa suoriutuneensa haasteesta omasta mielestään hyvin.
– Kyllä mä olin ihan tyytyväinen. Ehkä se, että tottuu siihen pelityyliin ja siihen, miten ne pelaa. En mä tiedä, oliko siinä mitään selvää osa-aluetta, missä olisin ollut niitä huonompi, Leijonat-taituri niputtaa.
Leijonien MM-kisat jatkuvat torstaina puolivälieräottelulla myöhemmin tiistaina selviävää vastustajaa vastaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- Matias Maccelli vaihtaa seuraa NHL:ssä!
- Jussi Ahokas tiputti ison uutisen – MTV: Tämä on tilanne NHL-unelman suhteen
- Iso rooli tarjolla: Patrik Laine saattaa päätyä yllättävään NHL-huippuseuraan
- Yllätyskäänne NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo muuttui
- Antti Pennaselta karu henkilökohtainen paljastus
- KalPan pistetykki lähtee – uusi seura selvisi!
- Jarmo Kekäläisen jättisuunnitelma paljastui – NHL-megatähti ja suomalainen olivat mukana vaihtokaupassa
- Matias Maccelli vaihtaa seuraa NHL:ssä!
- KalPan pistetykki lähtee – uusi seura selvisi!
- Yllätyskäänne NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo muuttui
- Jussi Ahokas tiputti ison uutisen – MTV: Tämä on tilanne NHL-unelman suhteen
- Iso rooli tarjolla: Patrik Laine saattaa päätyä yllättävään NHL-huippuseuraan
- Jarmo Kekäläisen jättisuunnitelma paljastui – NHL-megatähti ja suomalainen olivat mukana vaihtokaupassa
- Antti Pennaselta karu henkilökohtainen paljastus
- IS: Aleksander Barkov sai NHL-kärkivarauksen haukkomaan henkeään: ”Uskomatonta”
- Sport hankki tutun hyökkääjän Sveitsin liigasta
- Hieno saldo! 13 suomalaista varattiin NHL:ään