Kanadan Stanley Cup -mestarilta kehut suomalaiselle joukkuekaverilleen: ”Ansaitsivat voittonsa”
TUKHOLMA. Kanadan veteraaniosastoon meneillään olevissa jääkiekon MM-kisoissa lukeutuva Ryan O’Reilly löysi parannettavaa joukkueensa viimeistelystä maanantai-illan 1-2-tappioon päättyneessä Suomi-ottelussa.
Nashville Predatorsia NHL:ssä edustava 34-vuotias keskushyökkääjä iski joukkueensa ainoan osuman Leijonien maalilla pelanneen seurakaverinsa Juuse Saroksen taakse. Kanukkitähti näki juuri Saroksen suurimpana syynä Suomen voitolle.
– Meillä oli paikkamme, mutta Saros teki isoja torjuntoja. Se ei ollut paras pelimme. Pelasimme kovaa ja se oli yksi hyvistä asioista, mutta on paljon osa-alueita, joita meidän on parannettava. Pelaamisen rakenne, keskustaan murtautuminen, varsinkin Saroksen kaltaista maalivahtia vastaan, O’Reilly luetteli pelin jälkeen.
– He pelasivat hyvän pelin ja ansaitsivat voittonsa, O’Reilly totesi rehdisti.
Tiistain lohkovoiton ratkaisevasta ottelusta viimeksi lauantaina pelannutta Ruotsia vastaan O’Reilly odottaa kovaa vääntöä.
– Se tulee olemaan intensiivinen peli. Meidän on tehtävät tarvittavat muutokset. On mukava päästä takaisin kaukaloon näin pian (Suomi-tappion jälkeen). Siellä tulee olemaan hyvä ja äänekäs tunnelma, 1152 NHL:n runkosarjaottelua urallaan pelannut kanadalaistähti ennakoi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt