Nuorten Leijonien hopeamitalisti siirtyy Pohjois-Amerikasta Liigaan
TPS on tehnyt kahden vuoden mittaisen sopimuksen hyökkääjä Joel Määtän kanssa.
Määttä, 22, on pelannut viimeiset kuusi kautta Pohjois-Amerikassa. Kaksi ensimmäistä sujuivat USHL:ssä Sioux City Musketeersissä ja neljä viimeisintä NCAA:ssa Vermontin yliopistossa. Viime kaudella joukkueen kapteeninakin toiminut Määttä kirjautti 35 otteluun tehopisteet 9+18=27.
– Joel on eteenpäin pyrkivä ja klassinen kahden suunnan keskushyökkääjä, joka pystyy pelaamaan myös laidassa. Hän on tunnollinen niin puolustus- kuin hyökkäyssuuntaankin, ja varmasti hyvä joukkuekaveri – valmennukselle myös helppo valmennettava. Me oltiin samaan aikaan nuorten maajoukkueessa, ja jo silloin hänestä huokui tunnollisuus ja halu kehittyä. Ihmisenäkin Joel on oikein hyvä tyyppi – maailmaa nähnyt ja jalat maassa – ja tuo varmasti iloa joukkueelle sekä arkeen että peliin. Päivittäisessä tekemisessä näkyy kunnianhimo mennä eteenpäin, ja juuri sitä me tänne halutaan, TPS:n apuvalmentaja Mikko Koivu luonnehti seuran tiedotteessa.
Määttä oli voittamassa Nuorissa Leijonissa MM-hopeaa vuonna 2022. Hän on Edmonton Oilersin 7. kierroksen varaus (#222) kesältä 2022.
Lisäksi TPS tiedotti, että hyökkääjä Robin Keihäs jatkaa seurassa yksivuotisella sopimuksella. Keihäs, 21, pelasi viime kaudella ensimmäiset viisi Liiga-otteluaan TPS:ssä tehoin 0+2. Valtaosa kaudesta sujui TPS:n U20-joukkueessa, jossa hän kirjasi 39 otteluun tehot 12+7=19.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- IS: Topi Nättiseltä täystyrmäys Kärppien oudolle tempaukselle – ”Käsien pesua”
- Jenni Hiirikoski nostaa esiin Naisleijonien neljä vastuunkantajaa: ”He ovat kantavia voimiamme”
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Leijonille karu takaisku – uusi NHL-vahvistus olympiajoukkueeseen!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- Hurja määrä tulivoimaa! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -puolustajat
- Tanskan mestari Markus Oden palaa Suomeen – tässä uusi seura
- Oho! Ilves lainaa puolustajansa toiseen Liiga-seuraan
- AL: Tappara-tähti teki päätöksensä – ensi kauden seura selvisi!
- SK: Ilveksen johtohahmo lähtee kilpailijan leiriin!
- Ben Bloodista jysähti iso paljastus!
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Milanon olympia-areenasta shokkipaljastus!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- Lähde: Tässä on Niklas Rubinin ensi kauden seura
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!
- Yllätyskauppa! HIFK ja Ässät vaihtoivat hyökkääjiä
