Tapparaan palaava Christian Heljanko myöntää Ylelle karun faktan ulkomaanvisiitistään: ”Ei ollut kivaa”
Kolmesti Liigan parhaaksi maalivahdiksi urallaan valittu Christian Heljanko päätti viime kesänä kokeilla kolmen Suomen mestaruuden jälkeen siipiään ulkomailla.
Tapparan tähtivahti solmi sopimuksen Ruotsin SHL:ssä pelaavan Linköpingin kanssa. Kausi Ruotsissa meni kuitenkin penkin alle niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin, ja maalivahti vaihtoi loppukaudeksi osoitetta Saksaan, jossa ylsikin joukkueensa Ingolstadtin kanssa aina välieriin asti.
Ajatus paluusta Suomeen ja Tapparaan kauden päätteeksi konkretisoitui 28-vuotiaan maalivahdin päässä kuitenkin jo hyvissä ajoin.
– Ajatus oli, että ollaan vaikka viisi vuotta poissa, jotta nähdään missä urheilullisesti omat rajat ulkomailla ovat, Heljanko kertoo Ylelle.
Elämä kaukalon ulkopuolella yhdessä viimeisillään raskaana olevan vaimon kanssa ei kuitenkaan toiminut parin odottamalla tavalla.
– Kaukalon ulkopuolelle olisimme tarvinneet enemmän, ettei elämä olisi ollut pelkkää jääkiekkoa, Heljanko myöntää.
– Kun ei ollut kivaa kaukalon ulkopuolella, niin sitten en saanut ihan sitä parasta irti (kaukalossa). Mielestäni se on ihan inhimillistä, maalivahti jatkaa.
Päätös paluusta Tapparaan syntyi jo joulukuussa Sveitsin EHT-turnauksen aikana. Pelaaminen Leijonissa olikin lopulta maalivahdin kauden ainoa kohokohta.
– Siellä oli viikon niin hauskaa ja kiva olla. Sitten kun menin takaisin ja tuli muutama vähän heikompi peli, niin totesin, että ei, ei tässä näin halua elää, Heljanko myöntää suoraan.
Heljankon neljän vuoden mittainen sopimus Tapparaan vahvistettiin seuran toimesta huhtikuun lopulla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missä ura jatkuu? Kärppien floppihyökkääjä vapaille markkinoille
- Aleksi Saarela siirtyy kilpailijan riveihin – paljasti syyn
- TPS uudistuu: NHL-legenda ulos!
- Lähde: Tappara-puolustaja jättää Liigan – tässä seuraava osoite
- SaiPan kokoonpanossa iso myllerrys – supertähti sivuun!
- Lukon jättänyt kanadalaispuolustaja löysi uuden seuran
- Lähde: Valtteri Puustinen palaa Eurooppaan – tässä uusi seura!
- Suomalaislupaus nostettiin NHL:ään – debyytti edessä
- NHL:ään varattu suomalaislupaus solmi testisopimuksen – AHL kutsuu
- USA:lle jättimäinen menetys: NHL-tähti leikkaukseen – MM-kisat sivu suun
- TS: TPS pestasi legendaarisen Liiga-nimen – Mikko Koivu sivuun valmennuksesta
- Tappara iskemässä tiskiin jättiluokan hankinnan – Expressen: SHL-tähti siirtyy Liigaan!
- Lähde: Ilves teki hankinnan rapakon takaa – tuttu mies tekee paluun!
- Pelicans: jättiuutinen!
- Tyly ilmoitus SHL-seuralta: Kolme Leijonat-pelaajaa ulos
- Vaasan Sport vahvistuu: pistelinko haaviin
- Leijonien MM-leiriryhmä julki
- Lukon jättänyt kanadalaispuolustaja löysi uuden seuran
- Teemu Pulkkinen virittelee siirtoa Liigaan – MTV: nyt puhuu Jokerit-pomo
- Miten Antti Pennanen onnistui olympialaisissa? IL: Mikko Rantanen vastaa: ”Mun mielestä…”