Jukurit pelaajakaupoilla: Järkälemäinen hankinta SHL:stä
Jukurit vahvistaa ensi kauden puolustustaan seitsemän kautta SHL:ssä pelanneella William Worge Kreülla, 25.
197-senttinen ruotsalaispuolustaja on edustanut kahden edelliskauden ajan kasvattajaseuraansa Linköpingiä, jossa mies keräsi viime kaudella 45 ottelussa tehot 0+7.
– William tuo pakistoon laatua ja kokoa. Meillä on raamikas pakisto alkavalle kaudelle. William on pelannut pitkään huippusarjassa SHL:ssä. Hän on erittäin hyvä puolustamaan. Hän liikkuu kokoisekseen hyvin ja on juuri sellainen palanen tähän joukkueeseen mitä halusimme, Jukurien urheilutoimenjohtaja Mikko Hakkarainen kertoo seuran tiedotteessa.
Puolustaja on varattu NHL:ään Buffalo Sabresin toimesta 7. kierroksella kesällä 2018.
Jukurien kapteenina ensi kaudella jatkaa puolestaan Jesper Piitulainen. Tuleva kausi on 33-vuotiaalle laitahyökkääjälle jo 11:s Jukureissa.
– ”Pide” on seuralegenda ja ollut täällä pitkään. Kaikesta näkee, että tämä on hänelle erittäin tärkeä seura. Vaikka viime kausi oli vaikea Jukureille, niin hän toimi todella hienosti kapteenin roolissa. En miettinyt tuohon pestiin ketään muuta, ensimmäistä kokonaista kauttaan Jukurien päävalmentajana aloittava Jonne Virtanen perustelee valintaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mihin Ilves-tähti katosi kesken pudotuspelien? AL: Karu totuus selvisi nyt
- Leijonista tuttu puolustaja jätti JYPin – tässä uusi osoite!
- Suru-uutinen: KalPan entinen hyökkääjä kuoli yllättäen
- Dallas ajettiin selkä seinää vasten NHL:ssä – suomalaispelaajasta kantautui ikävä uutinen
- Näin näet Suomi–Tshekki-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat
- Nuorten Leijonien hyökkääjä palaa Suomeen – Liiga-seura nappasi riveihinsä
- Ruotsille kovia NHL-vahvistuksia – Stanley Cup -voittaja lähtee MM-kisoihin
- MM-yllätys: NHL-sensaatio kieltäytyi kisakutsusta
- AL: Ilves-konkari laukoi suorat sanat – ura ohi?
- MM-kisaisäntä Sveitsi: neljä NHL-vahvistusta sisään!
- Yllätyssiirto: Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- Kohupelaajan kohtalo selvisi – tässä Oliver Lauridsenin ensi kauden Liiga-seura!
- Reid Gardineriakin kovempi maalitykki vapaille markkinoille – huhut vie Tapparaan!
- AL: Ilves-konkari laukoi suorat sanat – ura ohi?
- HIFK teki huippuhankinnan – Haaviin Ässien tähti
- Ruotsin MM-joukkueeseen kolme uutta NHL-vahvistusta!
- Huippuvahvistus: Kultaleijona Harri Pesonen palaa Liigaan!
- Hurja hankinta! NHL-statuksen puolustaja palaa ensi kaudeksi Liigaan
- Leijonien MM-joukkue vahvistuu – NHL-järkäle mukaan!
- TPS hyvästeli ruotsalaispelaajansa