Ilves on julkaissut poikkeuksellisen tiedotteen, jossa seura puuttuu yksittäisten kannattajien häiriökäyttäytymiseen. Tunteet ja intohimo kuuluvat urheiluun, mutta viimeisissä otteluissa on menty hyvän maun rajan väärälle puolelle.

– Viimeaikaisten ottelutapahtumien osalta on tietoomme kuitenkin tullut tapauksia, joissa yksittäisten kannattajien toiminta on sisältänyt loukkaavaa, väkivaltaan viittaavaa ja epäasiallista kielenkäyttöä, sekä vaaratilanteisiin johtanutta toimintaa. Tällainen toiminta on täysin Ilveksen arvojen vastaista, eikä sitä voida hyväksyä ottelutapahtumissa tai niiden ulkopuolella, Ilveksen tiedotteessa kuvaillaan.

Samalla Ilves muistuttaa, millainen käytös ottelutapahtumissa on hyväksyttävää ja millainen ei.

– Ottelukävijöiden turvallisuuden tunnetta tulee kunnioittaa. Väkivaltainen käytös, väkivallalla uhkailu, sopimaton kielenkäyttö, esineiden heittely tai muu vaarallinen toiminta eivät kuulu ottelutapahtumiin. Jokaisella on oikeus nauttia pelistä rauhassa ja turvallisesti, Ilves muistuttaa.

– Kaikenlainen syrjintä ja häirintä, liittyen esimerkiksi etnisyyteen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai muihin henkilökohtaisiin asioihin on ehdottomasti kiellettyä, ovat kyseessä sitten katsojat, joukkueen jäsenet, tuomarit tai tapahtumahenkilökunta.

LUE MYÖS