Liiga-seura pelaajakaupoilla – värväsi NHL-valmentajan pojan rapakon takaa
Kiekko-Espoo on tehnyt uuden pelaajahankinnan Pohjois-Amerikasta. Hyökkääjä John Stevens siirtyy Espooseen yksivuotisella sopimuksella.
Stevens, 31, omaa Yhdysvaltain ja Kanadan passit. Hän ei ole pelannut aiemmalla urallaan Euroopassa. Edelliset neljä kautta Stevens edusti AHL-seura Abbotsford Canucksia, jonka riveissä hän voitti menneellä kaudella farmisarjan mestaruuden. Stevens pelasi viime kaudella 45 ottelua tehopistein 4+11=15.
Stevens on pelannut AHL-urallaan 389 ottelua tehopistein 65+98=163. Parhaalla kaudellaan hän on viimeistellyt 68 otteluun tehot 19+24=43. NHL:ssä Stevens ei ole pelannut.
– Pyrin olemaan hyvä kahden suunnan pelaaja, joka pelaa hyvin kaikilla kolmella kentän alueella. Olen myös hyvä joukkuepelaaja ja suoritan minulle annetun roolin parhaani mukaan, oli rooli sitten mikä tahansa, Stevens kommentoi Kiekko-Espoon tiedotteessa.
Stevensin isä on NHL-valmentaja John Stevens, joka on toiminut kolmen edelliskauden ajan Vegas Golden Knightsin apuvalmentajana. Isä-Stevens on toiminut NHL:ssä pää- ja apuvalmentajana Philadelphia Flyersissa ja Los Angeles Kingsissä sekä apuvalmentajana Dallas Starsissa. Apuvalmentajana Stevens on voittanut kolme Stanley Cupia, joista viimeisimmän Vegasissa 2023.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: NHL:n iso jytky yllätti Mikael Granlundin – ”Meidän paras pelaajamme”
- Podcast: Jarmo Kekäläinen tuomassa NHL-legendan Buffaloon
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan