MTV Urheilu: Niklas Rubin avasi seurasiirtonsa taustoja – keskusteli entisen Kärpät-tähden kanssa
Ässiä edelliset kolme kautta edustanut ruotsalaisvahti Niklas Rubin, 29, on ollut viime kausien ajan yksi Liigan kärkiveskareista. Alkavalla kaudella hän edustaa Oulun Kärppiä, johon hän siirtyi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Rubin valittiin menneellä kaudella Liigan parhaaksi maalivahdiksi. Loukkaantumisen vuoksi hän pelasi runkosarjassa vain 24 ottelua torjuntaprosentilla 91,5. Pudotuspeleissä hän kirjautti kymmeneen otteluun torjuntaprosentin 93,1, kun Ässät eteni puolivälierien seiskapeliin asti.
– Ne ovat olleet parhaita kausia urallani tähän asti. Sain Ässissä paljon vastuuta ja pelasin runsaasti. Se auttoi kehittämään pelaamistani ja itseluottamustani, Rubin kertoo MTV Urheilulle.
Nyt Rubinin ura jatkuu Oulussa. Hän avasi MTV:lle syitä, miksi hän päätti siirtyä Kärppien vahvuuteen.
– Syitä on muutamia. He lähestyivät minua jo aikaisessa vaiheessa viime kaudella, kun olin vielä loukkaantuneena. Kärpät oli todella kiinnostunut, Rubin sanoo.
Rubin kertoo, että siirtoon on ollut vaikuttamassa myös keskustelut entisen joukkuetoverin Nicklas Lasun kanssa. Rubin ja Lasu pelasivat yhdessä Frölundassa kolmen kauden ajan. Ruotsalaishyökkääjä Lasu edusti Kärppiä kausilla 2017-19 voittaen seurassa myös Suomen mestaruuden.
– Puhuin hänen kanssaan tästä paljon. Hänellä oli vain hyvää sanottavaa organisaatiosta ja ihmisistä täällä, Rubin avaa.
Rubin kertoo myös, että Ässistä tuttujen Eemil Erholtzin sekä Tuomas Salmelan siirtyminen Kärppiin vaikutti positiivisesti hänen seuravalintaansa.
Kärpissä Rubin pääsee KalPan Suomen mestaruuteen johdattaneen Petri Karjalaisen alaisuuteen. Ässät taipui viime kevään puolivälierien seiskapelissä juurikin Karjalaisen luotsaamalle KalPalle.
– Vihasin pelata KalPaa vastaan. He pelasivat vaikealla tavalla maalivahdin näkökulmasta. Kun minulle selvisi, että hän tulee tänne valmentamaan, olin iloinen, sillä tiedän, miten vaikeaa hänen joukkuettaan vastaan on pelata. Hän on hyvä tyyppi ja välittää pelaajista yksilöinä, Rubin sanoo uudesta luotsistaan.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- IS: Topi Nättiseltä täystyrmäys Kärppien oudolle tempaukselle – ”Käsien pesua”
- Jenni Hiirikoski nostaa esiin Naisleijonien neljä vastuunkantajaa: ”He ovat kantavia voimiamme”
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Leijonille karu takaisku – uusi NHL-vahvistus olympiajoukkueeseen!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- Hurja määrä tulivoimaa! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -puolustajat
- Tanskan mestari Markus Oden palaa Suomeen – tässä uusi seura
- Oho! Ilves lainaa puolustajansa toiseen Liiga-seuraan
- AL: Tappara-tähti teki päätöksensä – ensi kauden seura selvisi!
- SK: Ilveksen johtohahmo lähtee kilpailijan leiriin!
- Ben Bloodista jysähti iso paljastus!
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Milanon olympia-areenasta shokkipaljastus!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- Lähde: Tässä on Niklas Rubinin ensi kauden seura
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!
- Yllätyskauppa! HIFK ja Ässät vaihtoivat hyökkääjiä