STT: Liiga-puolustajaa syytetään rahanpesusta
Liigassa Rauman Lukkoa edustava puolustaja Nuutti Viitasalo, 26, on saanut syytteen rahanpesusta, kertoo STT.
Tapausta käsitellään Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Syyte liittyy laajempaan talousrikoskokonaisuuteen ja se on tullut vireille heinäkuussa.
Viitasalo ei kommentoinut STT:lle syytettä millään tavalla. Myöskään Lukon toimitusjohtaja Rafael Eerola ei lähtenyt kommentoimaan asiaa STT:lle.
Viitasalon lisäksi tapauksessa syytettynä on viisi miestä. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet huhtikuussa 2020 Sastamalassa, Parkanossa ja Lappeenrannassa.
Rikoslain mukaan rahanpesussa on kyse toimista, joilla pyritään peittämään rikoksella hankitun omaisuuden tai rikoksen tuottaman hyödyn rikolliseen alkuperään viittaavat ominaisuudet. Rahanpesusta voidaan tuomita sakkorangaistus tai enintään kaksi vuotta vankeutta.
Viitasalo pelaa toista kauttaan Lukossa. Hän on tehnyt tämän kauden kolmeen otteluun tehot 1+1. Liigassa Viitasalo on edustanut myös SaiPaa, minkä lisäksi hän on pelannut KHL:ssä Jokerien riveissä ja SHL:ssä Malmö Redhawksissa. Viitasalo on nähty myös Leijonien paidassa viidessä ottelussa.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- IS: Topi Nättiseltä täystyrmäys Kärppien oudolle tempaukselle – ”Käsien pesua”
- Jenni Hiirikoski nostaa esiin Naisleijonien neljä vastuunkantajaa: ”He ovat kantavia voimiamme”
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Leijonille karu takaisku – uusi NHL-vahvistus olympiajoukkueeseen!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- Hurja määrä tulivoimaa! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -puolustajat
- Tanskan mestari Markus Oden palaa Suomeen – tässä uusi seura
- Oho! Ilves lainaa puolustajansa toiseen Liiga-seuraan
- AL: Tappara-tähti teki päätöksensä – ensi kauden seura selvisi!
- SK: Ilveksen johtohahmo lähtee kilpailijan leiriin!
- Ben Bloodista jysähti iso paljastus!
- Milanon olympia-areenasta shokkipaljastus!
- Lähde: Tässä on Niklas Rubinin ensi kauden seura
- Yllätyskauppa! HIFK ja Ässät vaihtoivat hyökkääjiä
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!
- Roope Taponen: uusi osoite Liigasta!
- Liigan entinen maalihirmu: ura ohi!
- JYP: jättiuutinen!