HIFK:lle karuja uutisia: kultaleijona taas pitkälle sairauslomalle – sivussa kuukausia
HIFK tiedottaa, että puolustaja Petteri Lindbohm on loukkaantumisen vuoksi pitkään sivussa peleistä. Lindbohmin odotetaan palaavan pelikuntoon vasta helmikuussa.
Leijonissa olympia- ja MM-kultaa voittanut Lindbohm loukkaantui 12. syyskuuta pelatussa HIFK:n ja Kiekko-Espoon välisessä ottelussa. Hän kävi tällä viikolla leikkauksessa.
– Operaatio meni hyvin. Kiitos Pihlajalinnalle, hoitajille ja lääkäreille erinomaisesta palvelusta, Lindbohm kommentoi HIFK:n tiedotteessa.
– Tottakai turhauttaa, kun haluaisi olla jäällä auttamassa joukkuetta ja tekemässä sitä, mitä rakastaa. Samalla on ollut hienoa nähdä, miten tärkeät ihmiset ympärillä ovat olleet tukena ja apuna – iso kiitos heille siitä. Eteenpäin sanoi mummo lumessa, ja nyt tehdään kaikki, mitä voidaan, jotta keväällä olisi paras mahdollinen versio sekä pelaajana että ihmisenä auttamassa joukkuetta, Lindbohm toteaa.
Lindbohm, 32, ehti pelaamaan ennen loukkaantumistaan kaksi ottelua, joissa syntyi yksi maali. Lindbohmin kohdalla pitkä sairausloma on erityisen raskas takaisku, nimittäin hänen viime kautensa päättyi jo marraskuussa 19 ottelun jälkeen leikkaushoitoa vaatineen lonkkavamman vuoksi. Pitkän toipumisjakson jälkeen edessä on jälleen mittava huili peleistä.
HIFK menetti viime ottelun jälkeen sairastuvalle Paavo Kohosen, Otto Sompin, Verneri Arkon ja Lauri Sinivuoren. Heistä Kohonen, Somppi ja Arkko ovat myös useita viikkoja sivussa.
HIFK:n loukkaantumistilanne:
- Lauri Sinivuori (day-to-day), Arttu Kärki (day-to-day), Ilari Melart (week-to-week), Aron Kiviharju (paluu vk 42-43), Panu Mieho (paluu vk 43), Otto Somppi (paluu vk 43), Verneri Arkko (paluu vk 43), Paavo Kohonen (paluu vk 43-45), Iiro Pakarinen (paluu tammikuussa), Petteri Lindbohm (paluu helmikuussa), Juhani Jasu (arvioidaan)
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa