HIFK:n tähtivahvistuksella painajaismainen startti Liigassa
HIFK:n vaikeudet saivat jatkoa Liigan keskiviikon ottelukierroksella ottelussa HPK:ta vastaan. Ottelun puolivälissä hämeenlinnalaiset johtavat ottelua 5-1 numeroin.
HIFK:n tähtivahvistus Hugo Alnefeltin taival uudessa seurassaan sai karmean alun. Ruotsalaisvahti keräsi tililleen 11 torjuntaa ja viisi päästettyä maalia, kunnes hänet vedettiin sivuun. Ruotsalaisen torjuntaprosentti ottelussa oli 68,80.
Tilalle helsinkiläisten tolppien väliin luisteli 17-vuotias Vili Varonen. Kyseessä on hänen ensimmäinen ottelunsa Liigassa. Alkukaudesta Varonen on pelannut HIFK:n alle 18-vuotiaiden ja alle 20-vuotiaiden juniorijoukkueissa.
Ennen keskiviikon Liiga-kierrosta HIFK oli toiseksi viimeisellä sijalla. 14 ensimmäisestä ottelusta joukkue on kerännyt 15 sarjapistettä.
LUE MYÖS
- Leijonissa säväyttänyt Oliver Kapanen on kiinnittänyt NHL-luotsinsa huomion: ”Valmentajalle ihanteellinen”
- TPS-legenda Matti Sundelin on kuollut
- Mikko Rantanen huikeaan saavutukseen NHL:ssä – vain kolme muuta suomalaislegendaa yltänyt samaan
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- Mikko Rantaselle taas vahvat tehot! Nousi samalla jäähypörssin kärkeen
- Suomalaishyökkääjä lensi siirtolistalle NHL:ssä
- JYP jatkosopimukseen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa!
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Pelicans irvailee vastustajalle armotta: ”Prinsessoille paikat nätiks”
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralle hurja vahvistus HIFK:sta!
- Nyt jysähti – Jokerit teki nimekkään kaappauksen!
- Olli Jokiselta raju paljastus MTV:lle: konkarihyökkääjän kausi ohi!
- Olympialaisia uhkaa nöyryyttävä kohtalo: NHL-tähdet jäämässä pois?
- Jokereista ja Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Podcast: TPS tehnyt merkittävän jatkosopimuksen
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- IS: Niko Huuhtanen löysi uuden seuran