Leijonat voittoon! Antti Pennasen miehistö kävi lähellä rumaa sulamista
Suomi otti Tampereen Euro Hockey Tourin toisessa ottelussaan 4-2 voiton Tshekistä. Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat Leijonien vahvaa hallintaa, mutta kolmannessa erässä Tshekki paransi otteitaan samalla, kun Leijonien taso notkahti. Näin ottelusta tuli lopulta todella tasainen, eikä Leijonien johdon täysi sulaminen jäänyt kauaksi.
Leijonat aloitti maalinteon heti ensimmäisen erän ensimmäisillä minuuteilla. Pelikellossa ei ollut kulunut aikaa kuin minuutti ja 28 sekuntia, kun Arttu Ruotsalainen pääsi laukomaan kiekon lähietäisyydeltä sisään.
Toisessa erässä Leevi Tukiainen iski maajoukkueuransa ensimmäisen maalin. JYPin maalipyssy karkasi läpiajoon ja nosti kiekon upeasti rystyllä aivan maalin kattoon.
Toisen erän lopussa Suomi lisäsi johtoaan juuri, kun ylivoima oli umpeutunut. Jesse Puljujärvi antoi namupassin Sakari Manniselle, joka ohjasi kiekon luistimellaan sisään aivan maalin edestä.
Kaksi ensimmäistä erää olivat selvää Suomen hallintaa, mutta kolmannen erän alussa Tshekki otti tahtipuikon itselleen. Lopulta joukkueen maalipyssy Dominik Kubalik pääsi laukomaan kavennuksen, kun kolmatta erää oli pelattu viisi minuuttia ja 50 sekuntia.
Radim Zohorna pääsi tuomaan Tshekin vielä maalin päähän, kun kolmatta erää oli enää puolitoista minuuttia jäljellä. Vahvan ottelun pelannut Emil Larmi ei nähnyt kiekkoa ollenkaan vahvan maskin takaa.
Lopulta Jere Innala pääsi sijoittamaan kiekon omalta alueelta vastustajan tyhjään maaliin ja varmisti voiton Suomelle.
Leijonien pelit jatkuvat sunnuntaina ottelulla Ruotsia vastaan. Matsi starttaa Nokia Arenassa kello 17.00.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa