Kiekkopomo paljasti: Liiga-seurat supervahvistuksen perässä!
Ruotsin SHL-seura Djurgårdenia edustavan suomalaispuolustajan Valtteri Pullin, 24, nimi on noussut siirtohuhuihin.
Ruotsalaissivusto HockeyNews.se kertoo, että Djurgårdenilla on ylimääräisiä hyökkääjiä ja puolustajia, joista seura yrittää päästä parhaillaan eroon. Seura lähetti jo lokakuussa puolustaja Jakob Ragnarssonin HIFK:hon lainalle.
Nyt myös Pulli nostettu yhdeksi mahdolliseksi lähtijäksi. 198-senttinen puolustajajätti on pelannut tällä kaudella vain 14 ottelua pistein 1+3.
Djurgårdenin urheilujohtajan Niklas Wikegårdin mukaan Suomesta on ollut paljon kyselyitä.
– Suomessa on seuroja, jotka ovat halunneet Pullin melkeinpä alusta asti. Mielestämme hän on mahtava. Tietenkin se satutti häntä ja jotakuta muutakin, kun hankimme Oliverin (Kylington). Mutta se on huippu-urheilua ja ajattelemme Djurgårdenin parasta koko ajan, Wikegård sanoo HockeyNewsille.
Pullin ohella myös Hugo Blixt tai August Berg ovat potentiaalisia lähtijöitä seuran alakerrasta. Tästä kolmikosta Pullin palkka on selvästi suurin, joten hän on todennäköisesti ensimmäisenä liipasimella.
Pulli on edustanut Liigassa aiemmin vain TPS:ää. Hän siirtyi turkulaisseurasta San Jose Sharksin organisaatioon, jossa hän kiekkoili kahden kauden ajan AHL:n puolella. Pullin matka jatkui viime kaudella Sveitsin pääsarjaan Luganoon ja sieltä Djurgårdeniin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- Hurja määrä tulivoimaa! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -puolustajat
- Tanskan mestari Markus Oden palaa Suomeen – tässä uusi seura
- Oho! Ilves lainaa puolustajansa toiseen Liiga-seuraan
- Berner Zeitung: Ville Peltosta viedään Sveitsin jättiseuran peräsimeen
- Kärpät julkaisi kriisitiedotteen: ”Asiaton ja epäreilu käytös ei auta meitä”
- Mikko Rantanen tehtaili mykistävän soolomaalin NHL:ssä: ”Tervetuloa veivikaupunkiin!”
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!
- Huippu-uutinen! Atro Leppänen solmi uuden NHL-sopimuksen
- Jukurien sairastuvalla karu tilanne – yhden pelaajan kausi paketissa!
- AL: Tappara-tähti teki päätöksensä – ensi kauden seura selvisi!
- SK: Ilveksen johtohahmo lähtee kilpailijan leiriin!
- Ben Bloodista jysähti iso paljastus!
- Milanon olympia-areenasta shokkipaljastus!
- Lähde: Tässä on Niklas Rubinin ensi kauden seura
- Antti Raanta loukkaantui – MTV: Uutta tietoa tilanteesta
- Yllätyskauppa! HIFK ja Ässät vaihtoivat hyökkääjiä
- Roope Taponen: uusi osoite Liigasta!
- Liigan entinen maalihirmu: ura ohi!
- JYP: jättiuutinen!