IL: Kultaleijona Saku Mäenalasen ensi kauden joukkue selvillä!
Hyökkääjä Saku Mäenalasen ura jatkuu Sveitsissä myös ensi kaudella.
Iltalehden saaman tiedon mukaan Mäenalanen on tehnyt jatkosopimuksen NL-seura SCL Tigersin kanssa.
Mäenalanen, 31, edustaa Tigersia parhaillaan kolmatta kauttaan. Hän on iskenyt seurassa tällä kaudella 25 otteluun tehopisteet 4+12=16.
Mäenalanen on nähty Leijonissa neljä kertaa MM-kisoissa sekä kerran olympialaisissa. Mies oli voittamassa vuonna 2022 olympiakultaa ja MM-kultaa. Mäenalanen valittiin mukaan myös joulukuussa pelattavaan Sveitsin EHT-turnaukseen.
Urallaan Mäenalanen on pelannut NHL:ssä kaksi kautta, joista toisen Carolina Hurricanesissa ja toisen Winnipeg Jetsissä. Mies edusti kahden kauden ajan myös KHL:ssä Jokereita. Liigassa pelatessaan Mäenalanen on voittanut kolme Suomen mestaruutta Kärppien riveissä.
LUE MYÖS
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- JYPissä tapahtuu iso muutos – tässä seuran uusi toimitusjohtaja!
- HIFK: uusi valmentaja!
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Sveitsiltä ulostulo Venäjä-kohuun – ei seurannut Suomen linjaa: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Nyt paljastui – tässä Leijonien uusi maalilaulu!
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Nyt paljastui – tässä Leijonien uusi maalilaulu!