Nuorten MM-kisat pelataan vuodenvaihteessa Minnesotassa 26.12.2025-6.1.2026. Nuoret Leijonat lähtee turnaukseen kirkastamaan edellisvuonna voitettuja hopeamitaleja.

Buffalo Sabresin GM Jarmo Kekäläinen vastasi perjantai-iltana suomalaismedian kysymyksiin. Samalla hän kertoi harmillisen uutisen Nuorten Leijonien kannalta. Buffalo ei ole antamassa superlupaus Konsta Heleniusta maajoukkueen käyttöön MM-kisoihin.

Helenius on tehnyt tällä kaudella kovaa jälkeä AHL:ssä. 19-vuotias hyökkääjä on iskenyt 26 otteluun tehot 9+15=24. Hän pelaa joukkueessaan yli- ja alivoimaa ja kantaa suurta vastuuta. Kekäläinen näkeekin, että on parempi, että Helenius keskittyy nyt täysillä AHL:än.

Voden 2025 MM-kisoissa Helenius oli Suomen toiseksi tehokkain pelaaja. Seitsemään otteluun hyökkääjä saalisti kuusi maalisyöttöä.

LUE MYÖS