Mikko Lehtonen mukaan – näin kasaisimme Leijonien olympiajoukkueen
Milanon olympialaisten alku häämöttää jo horisontissa. Miesten kiekkoturnaus pelataan 11.-22. helmikuuta. Leijonien joukkue turnaukseen julkistetaan jo tällä viikolla perjantaina 2. tammikuuta.
Ennen Leijonien lopullisen joukkueen julkistusta Leijonat.comin toimitus teki omat valintansa. Nostimme esiin 14 hyökkääjää, kahdeksan puolustajaa ja kolme maalivahtia, jotka valitsisimme mukaan olympiaturnaukseen.
Ykkösvitjaan iskisimme Roope Hintzin, Mikko Rantasen ja Mikael Granlundin. Kolmikolla on yhteistä historiaa Dallas Starsista, ja he sopivat myös pelaajatyypeiltään erinomaisesti yhteen. Hintz tuo ykkösketjuun nopeutta ja maalintekovoimaa, Granlund poikkeuksellisen peliälynsä ja Rantanen monipuoliset hyökkäystaitonsa, joiden ansiosta hän keikkuu NHL:n pistepörssin kärkisijoilla.
Maalintekopotentiaalia Suomella on neljään ketjuun saakka. Nelosvitjassa kaavailuissamme pelaisivat Erik Haula, vahvaa tulokaskautta pelaava Oliver Kapanen ja Joel Armia. Haula ja Kapanen voisivat jakaa sentteritehtäviä ja molemmat pääsisivät kaapimaan aloituksia itselleen vahvemmalta puolelta.
Ainoana Euroopassa kiekkoilevana pelaajana joukkueeseen nostaisimme Mikko Lehtosen. Emme kuitenkaan näkisi hänelle tilaa pelaavassa kokoonpanossa, vaan Leijonat-ikoni jäisi varamieheksi.
Voit katsoa pelaajavalintamme ja ketjuhahmotelmamme kokonaisuudessaan alta.
Pelaajavalinnat
Hyökkääjät:
Mikko Rantanen, Dallas Stars
Sebastian Aho, Carolina Hurricanes
Roope Hintz, Dallas Stars
Artturi Lehkonen, Colorado Avalanche
Anton Lundell, Florida Panthers
Eeli Tolvanen, Seattle Kraken
Oliver Kapanen, Montreal Canadiens
Erik Haula, Nashville Predators
Teuvo Teräväinen, Chicago Blackhawks
Eetu Luostarinen, Florida Panthers
Joel Armia, Los Angeles Kings
Mikael Granlund, Anaheim Ducks
Kaapo Kakko, Seattle Kraken
Aatu Räty, Vancouver Canucks
Puolustajat:
Miro Heiskanen, Dallas Stars
Esa Lindell, Dallas Stars
Niko Mikkola, Florida Panthers
Henri Jokiharju, Boston Bruins
Nikolas Matinpalo, Ottawa Senators
Olli Määttä, Utah Mammoth
Rasmus Ristolainen, Philadelphia Flyers
Mikko Lehtonen, ZSC Lions
Maalivahdit:
Juuse Saros, Nashville Predators
Ukko-Pekka Luukkonen, Buffalo Sabres
Kevin Lankinen, Vancouver Canucks
Kentälliset:
Maalilla:
Juuse Saros
Varalla:
Ukko-Pekka Luukkonen
1:
Mikael Granlund – Roope Hintz – Mikko Rantanen
Esa Lindell – Miro Heiskanen
2:
Artturi Lehkonen – Sebastian Aho – Teuvo Teräväinen
Niko Mikkola – Rasmus Ristolainen
3:
Eetu Luostarinen – Anton Lundell – Eeli Tolvanen
Olli Määttä – Henri Jokiharju
4:
Erik Haula – Oliver Kapanen – Joel Armia
Nikolas Matinpalo
13. hyökkääjä:
Kaapo Kakko
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigasta tuttu maajoukkuetähti palaa kotiin – takana pitkä ulkomaankierros
- Kultaleijona palaa Liigaan – ”Valtavasti kokemusta, laatua ja rauhallisuutta”
- Antero Mertaranta: Yllätyspesti – ”Show voi alkaa”
- Doug Shedden löysi uuden seuran – saa apuvalmentajakseen suomalaislegendan
- Liiga-seurat jahtasivat pistetykkiä – sai paremman tarjouksen Ruotsista
- TPS:lle vahvistus maalivahtiosastolle!
- HS: Kiekko-Espoolle jälleen jättimäiset taloudelliset tappiot!
- VB: Sport kaappasi vahvistuksen AHL:stä – on pelannut Suomessa ennenkin
- Leevi Teissala: yllätyssiirto!
- Valtava onnistuminen – Sebastian Aho nousi sankariksi Stanley Cup -finaaleissa!
- Doug Shedden löysi uuden seuran – saa apuvalmentajakseen suomalaislegendan
- Liiga-seurat jahtasivat pistetykkiä – sai paremman tarjouksen Ruotsista
- Kultaleijona palaa Liigaan – ”Valtavasti kokemusta, laatua ja rauhallisuutta”
- Antero Mertaranta: Yllätyspesti – ”Show voi alkaa”
- VB: Sport kaappasi vahvistuksen AHL:stä – on pelannut Suomessa ennenkin
- TPS:lle vahvistus maalivahtiosastolle!
- Liigasta tuttu maajoukkuetähti palaa kotiin – takana pitkä ulkomaankierros
- Leevi Teissala: yllätyssiirto!
- Tapparalle jysähti iso uutinen – Benjamin Rautiainen: ”Haluan tuoda sen julki”
- HS: Kiekko-Espoolle jälleen jättimäiset taloudelliset tappiot!