Milano–Cortinan olympialaisten jääkiekkoturnauksen päänäyttämönä toimiva Santagiulia Arena on vielä pahasti kesken. Olympiaturnauksen alkuun on enää alle neljä viikkoa.

– Santagiulia Arenalle astuminen tuntui enemmän rakennustyömaalle saapumiselta kuin olympiapaikan katsastukselta, kirjoittaa The Athleticin toimittaja Chris Johnston.

Areenalla pelattiin perjantaina ensimmäinen testitapahtuma, Italian Cupin ottelu, jota seurasi muutama tuhat katsojaa. Jää ja katsomot ovat valmiina, mutta Johnstonin mukaan keskeneräisyys näkyi selvästi: rakennuspölyä leijui jään yllä ja areenan ulkoseinissä on yhä suuria aukkoja, mikä vaikeuttaa jäänteon olosuhteiden hallintaa.

– Rakennus on selvästi kiireellä kasattu ja aikataulu painaa päälle, Johnston kuvaa tunnelmaa, kun naisten olympiaturnaus on määrä avata 5. helmikuuta ottelulla Ranska–Italia.

Myös pukukoppitilat ovat yhä kesken: vain kolme 14 suunnitellusta huoneesta ovat lähes valmiita. Pukuhuoneet ja harjoitusjäähalli sijaitsevat viereisessä väliaikaisessa rakennuksessa, johon kuljetaan ulkona olevaa käytävää pitkin. Harjoitushallissa jää ei ole vielä edes luistelukunnossa, sillä viivat maalattiin vasta perjantaina.

– Harjoitusjäähalli on kriittinen pullonkaula, sillä olympialaisten aikana joukkueilla ei ole mitään vaihtoehtoista jäätä käytettävissään, Johnston huomauttaa.

Pääareenan puolella tilanne on jo parempi, mutta kapasiteetti jää 11 800 katsojaan, alle tavoitellun 14 000:n, ja katsomolohkot ovat osin keskeneräisiä. Sisätiloissa näkyy paljasta kipsilevyä ja betonilattioita, eikä VIP-tiloja ole. Ruoka myydään ulkona olevista ruokakärryistä. Jää oli debyytissään pehmeä ja luminen, ja ensimmäisessä erässä peli keskeytyi maalin eteen syntyneen reiän vuoksi.

Jään yläpuolella roikkuu toistaiseksi hyvin pieni tulostaulu, mutta se ilmeisesti vaihdetaan ennen olympialaisia kaksi kertaa suurempaan kuutioon.

Kaikesta huolimatta turnauksen toteutuminen ei vaikuta olevan vaarassa.

– Vaikka areena ei ole lähelläkään NHL-tasoa, kukaan paikan päällä ei vaikuta uskovan, että olympiaturnaus jäisi pelaamatta, Johnston kirjoittaa.

Näet videon harjoitushallista alla olevasta X-linkistä tai klikkaamalla tästä.

FloWie

@fwieser55
First look at the practice rink for the olympics, it’s located next to the Santa Giulia Arena.
#olympics #Olympics2026 #nhl

LUE MYÖS: