Kari Jalosen DEL-seura ilmiliekeissä – sarjan voittoputkiennätys vaarassa
Kari Jalosen valmentama Köln on yltynyt hurjaan liitoon Saksan pääsarja DEL:ssa.
Ensi kaudeksi Tapparan päävalmentajaksi mediatietojen mukaan siirtyvä kokenut mestarivalmentaja on piiskannut nykyisen seuran jo 12 ottelun mittaiseen voittoputkeen Saksassa. Seurahistorian voittoputkiennätys on enää yhden voiton päässä.
Jalonen on jättämässä Saksaan komean kädenjälkensä, sillä koko sarjan peräkkäisten voittojen ennätykseenkin on matkaa enää kolme voittoa. Köln johtaa 14 joukkueen DEL-sarjaa 11 pisteen erolla toisena majailevaan Mannheimiin.
Joukkueessa pelaa tällä kaudella viisi suomalaispelaajaa. Hurjassa vireessä olevan maalivahti Janne Juvosen lisäksi rosterista löytyvät puolustaja Veli-Matti Vittasmäki, Valtteri Kemiläinen ja Oliwer Kaski sekä hyökkääjä Juhani Tyrväinen.
Jalonen on yksi suomalaisen jääkiekon menestyneimmistä seurajoukkuevalmentajista. Mies on voittanut päävalmentajana neljä Suomen mestaruutta sekä kaksi Sveitsin mestaruutta. Apuvalmentajana ”Kojo” on ollut voittamassa lisäksi kolmea Suomen mestaruutta.
Jalosen, 66, apuvalmentajana toimiva Fredrik Norrena on hänkin sisäpiirilähteiden mukaan siirtymässä ensi kaudeksi Tapparan penkin taakse Jalosen aisapariksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kari Jalosen DEL-seura ilmiliekeissä – sarjan voittoputkiennätys vaarassa
- Kanadan NHL-supertähti loukkasi polvensa – olympialaiset vaarassa?
- Kalle Kossila: tulevien kausien seura selvillä!
- Niclas Westerholm: loppukauden osoite selvillä
- Leijonien olympiajoukkueelle huolestuttava uutinen NHL:stä!
- TPS iski pöytään yllätyshankinnan!
- Kärpille paha takaisku!
- 74 vetoa maalia kohti! Tyttöjen MM-kisoissa käsittämättömät murskajaiset
- Ilvekselle karmea takaisku!
- IS: Näin paljon Patrick Curry tienaa Jokereissa – hurja tili!
- Vapaille markkinoille kova nimi: Liigan maalikuninkaalle lähtöpassit Ruotsista
- Tässä on Joni Ortion ensi kauden osoite!
- Leijonat-puolustajasta iso siirtohuhu: palaa Eurooppaan – tässä uusi seura
- Uskomaton temppu! Jarmo Kekäläinen teki NHL-ennätyksen
- Liiga-seuralta yllätyshankinta: Suomalaisvahti jättää Pohjois-Amerikan!
- Suomea uhkaa kaikkien aikojen katastrofi MM-kisoissa!
- Varoitus Jokerit! Kilpailija vahvistuu hurjalla pistetykillä
- Lähde: Kultaleijona lähdössä NHL:stä – paluu tuttuun seuraan vireillä
- Lähde: Huippuseura iski silmänsä Leijonien hyökkääjään: ”Houkutteleva pelaaja”
- Ilvekselle karmea takaisku!