Leijonien maailmanmestari Jani Hakanpää, 33, valmistautuu palaamaan kaukaloihin pitkän polvivamman jälkeen.

Viime kaudella hän ehti pelata NHL:ssä vain kaksi ottelua. Edellisestä pelistä on kulunut jo 14 kuukautta.

– Tarkoitus on pelata tällä kaudella, ja toiveissa on edelleen päästä pelaamaan vielä NHL:ssä, Hakanpää kertoo Ilta-Sanomille.

Kuluvan kauden ajan puolustaja on harjoitellut Oulussa entisen seuransa Kärppien jäävuoroilla. Kauden alussa hän kertoi keskittyvänsä kuntoutukseen rauhassa.

Hakanpään mukaan NHL-seurat ovat seuranneet hänen tilannettaan tiiviisti.

– Kiinnostuneita joukkueita on ollut. Sellaisia virityksiä, että seurat ovat pyytäneet soittamaan, kun jalka on kunnossa.

Hakanpää on pelannut kuuden viime kauden aikana NHL:ssä Anaheimin, Carolinan, Dallasin ja Toronton riveissä.

LUE MYÖS: