Leo Komarov Ässiin? SK: Näin seurapomo vastaa
Ässät etsii parhaillaan Liiga-joukkueeseensa uutta hyökkääjää Danick Martelin jätettyä seuran.
Slovakian liigaan joulukuussa siirtyneen kanadalaisen tilalle ei ole toistaiseksi neuvotteluista huolimatta löytynyt sopivaa korvaajaa.
– Kovasti ollaan töitä asian eteen tehty. Muutamakin vahvistus on kaatunut siihen, kun nykyinen seura on muuttanut mielensä, eikä olekaan päästänyt pelaajaa. Yksi vahvistus olisi vaatinut vaihtokauppaa, mutta meiltä ei löytynyt sopivaa pelaajaa toiseen suuntaan, Ässien urheilujohtaja Jarno Kultanen kertoo Satakunnan Kansalle.
Ässiä viimeksi kaudella 2005-06 edustaneen MM-kultaleijona Leo Komarovin, 38, nimi on pyörinyt huhuissa mahdollisena paluumuuttajana.
Koko kauden ilman seuraa ollut Komarov on kertonut olevansa kiinnostunut palaamaan takaisin kaukaloihin, mikäli se tapahtuisi joukkueessa, jolla on realistiset mahdollisuudet menestyä.
Kultasen mukaan Ässät ei ole kuitenkaan kiinnostunut Komarovin palkkaamisesta syvyyshyökkääjän rooliin.
– Hänen nimensä ei ole ollut esillä kahvipöytäkeskusteluja enempää. Ei meillä ole kiinnostusta hänen palkkaamiseensa, Kultanen toteaa Komarov-huhuista.
LUE MYÖS:
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi
- IL: Ukrainaa uhkaa karmea MM-kohtalo – Kalervo Kummolalta nyt iso paljastus!
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Naisleijonien MM-joukkue julki – Tero Lehterältä kovaa puhetta