Konsta Heleniukselta paljastus MM-kisojen poisjäännistä – tämä oli Jarmo Kekäläisen rooli
Buffalo Sabresissä vahvan sisääntulon NHL-ympyröihin tehnyt Konsta Helenius ei osallistunut vuodenvaihteessa pelattuihin alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin, joissa nuorukaiselle olisi ollut tarjolla ykköshyökkääjän rooli.
Päätös jäämisestä Sabresin organisaatioon ja sen AHL-joukkue Rochester Americansiin kisoihin ajaksi tehtiin Heleniuksen mukaan hyvässä yhteisymmärryksessä seurajohdon kanssa jo hyvissä ajoin ennen Jarmo Kekäläisen palkkaamista Sabresin general manageriksi.
– Siitä käytiin enemmänkin keskusteluja. Totta kai täällä on monta tahoa, AHL:n koutseilla on mielipiteet ja kaikilla on mielipiteet. Tehtiin päätös jo ennen kuin Jarmo oli GM. Että keksitytään AHL:ään ja tavoitteet on änärissä, 19-vuotias huippulupaus avasi päätöksen taustoja Leijonat.comille keskiviikkona suomalaismedialle järjestetyssä haastattelutilaisuudessa.
– Se oli koko organisaation päätös. Työnantajahan se on, niin paha sanoa mitään. Siitä oltiin samoilla linjoilla, että tavoite on päästä änäriin mahdollisimman pian. Jätkät veti hienot kisat ja laitoin tsemppiviestinkin. Ei hieno joukkue yhtä miestä kaipaa, Helenius summasi poisjääntiään.
Sabresin tuore GM Kekäläinen tapasi Sabresin nuoren lupauksen jo viime kesänä Leijonien olympiatapaamisessa. 19-vuotias hyökkääjä kertoi saaneensa suomalaispomolta jo tuolloin neuvoja tulevaa kautta silmällä pitäen.
– Siellä puhuttiin, mitä pitää parantaa ja mitä tehdä. Kekäläinen painotti sitä, että pitää ansaita koutsin luottamus. Jos koutsi pystyy luottamaan, se voi heittää sinut jäälle mihin hetkeen vaan. Jos ei pysty luottamaan, niin turha änäriin on mennä pelaamaan kuutta minuuttia illassa. Eihän se kehitä ketään, Helenius avaa Kekäläisen kanssa käymiään keskusteluja.
Suomalaishyökkääjä loisti jo toisessa NHL-pelissään iskemällä jo avauserässä tehot 1+2 Sabresin 5-3-vierasvoitossa Nashville Predatorsia vastaan.
Markus Nuutinen
LUE MYÖS:
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi
- IL: Ukrainaa uhkaa karmea MM-kohtalo – Kalervo Kummolalta nyt iso paljastus!
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Naisleijonien MM-joukkue julki – Tero Lehterältä kovaa puhetta
- Naisleijonat – MM-kisat 2026: Lohkot, ottelut, tulokset, tv
- Carolinan suomalaiset hurjassa iskussa – NHL:n kriisiseura koki täydellisen nöyryytyksen
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta