TPS rysäytti kaksi sopimusuutista!
TPS julkisti torstaina kaksi sopimusuutista seuran YouTube-kanavalla järjestetyssä kauden 2025-26 välikatsauksessa.
Turkulaisseura on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen maalivahti Eetu Mäkiniemen kanssa sekä kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen puolustaja Ruben Rafkinin kanssa.
Mäkiniemi, 26, siirtyi TPS:ään täksi kaudeksi pelattuaan viimeiset neljä kautta Pohjois-Amerikassa, jossa hän pelasi muun muassa kaksi NHL-ottelua San Jose Sharksissa. Mäkiniemi on pelannut tällä kaudella TPS:ssä 22 ottelua torjuntaprosentilla 90,3.
– Joka ilta hän antaa meille mahdollisuuden voittaa. On todella hienoa, että hän halusi jäädä TPS:ään. Olimme jo hyvissä ajoin sitä mieltä, että luotamme häneen ja tiedämme, mitä hän voi meille antaa myös ensi kaudella, joka on meille tärkeä kausi. Uskon, että kiinnostusta olisi ollut muuallakin, mutta se, että hän halusi jatkaa täällä, kertoo paljon. Kyseessä on meille todella tärkeä ja iso uutinen, TPS:n urheilujohtaja Mika Suoraniemi toteaa tiedotteessa.
Rafkin, 24, on TPS:n oma kasvatti. Hän palasi seuraan täksi kaudeksi pelattuaan viime kauden Tapparassa sekä Örebrossa. Rafkin on kirjauttanut tällä kaudella 41 otteluun tehot 1+11.
– Ruben on ottanut selkeitä askeleita henkisellä puolella. Hänellä on halu kehittyä ja mennä urallaan eteenpäin. Hän uskoo, että pystyy menestymään täällä, ja molemmin puolin oli helppo nähdä, että yhteinen matka jatkuu. Lisäksi Ruben edustaa paikallisuutta ja turkulaisuutta joukkueessamme ja sekin on tärkeää, Suoraniemi linjaa tiedotteessa.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”