Näkökulma: Siinä ei ole mitään väärää että nautitaan vaikka jäädään USA:n jyrän alle
MILANO. Suomen Naisleijonat pääsi lopulta olympialaisissa irti lauantaina.
Pelillisesti ottelusta Yhdysvaltoja vastaan ei jäänyt kovin paljon kerrottavaa. USA oli aivan ylivoimainen ja löi taululle lukemat 5-0. Ei olisi ollut vääryys, vaikka luvut olisivat olleet vieläkin rumemmat.
Ottelun jälkeen on kritisoitu Naisleijonien asennetta. Muun muassa maalivahti Sanni Ahola kun kertoi nauttineensa pelistä USA:n rumputulessa.
– Ei näitä pelejä usein pääse pelaamaan. Oli hauskaa ainakin omasta mielestä, Ahola sanoi pelin jälkeen.
Ei ilmeisesti saisi nauttia, vaan pitäisi raivota, mököttää tai tehdä jotain negatiivisen puolen asioita.
Nähdäkseni juuri nauttiminen on se, mitä jäällä ja millä tahansa suorituspaikalla pitää tehdä alusta loppuun. Nyt puhutaan olympialaisista, kerran elämässä -asioista. Jos ei täällä saa nauttia, missä sitten?
Eikä pelistä nauttiminen tarkoita sitä, etteikö häviäminen ottaisi päähän. Eivät ne sulje toisiaan pois.
Muistetaan kuitenkin, mistä lähtökohdista Naisleijonat tuli peliin. Norovirus ei ole erityisen mukava tauti eikä se taatusti parantanut joukkueen valmistautumista. Se, että Suomi sai täyden kokoonpanon lauantain otteluun, oli jo itsessään hieno juttu.
Tietysti Suomi olisi voinut pelata paremmin, sen myönsi päävalmentaja Tero Lehteräkin. Ja tuskin se Aholasta tai kenestä muustakaan Suomen pelaajasta oli erityisen nautinnollista kaivaa kiekkoa omasta nuotasta kerta toisensa jälkeen.
Mutta kai itse pelistä, pelaamisesta ja olympialaisista voi silti nauttia, vaikka jyrän alle jäisikin?
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigan rahakas tarjous ei kelvannut – jenkkitähti teki yllättävän valinnan
- Kanadan huippumaalivahti on nyt erikoisessa tilanteessa NHL:ssä – lähes viiden miljoonan dollarin ongelma
- IL: Petteri Rimpinen löi tiskiin kovan tavoitteen ensi kaudesta
- Jussi Ahokas muisteli aikaansa TPS:ssä – suoraa tekstiä: ”V*tutti mennä hallille”
- Nuoret Leijonat iskussa – nollasi Sveitsin
- Lukon jättävät Westerholmin veljekset: uusi seura
- TPS löysi todellisen helmen – iso sopimus julki!
- The Athletic: Patrik Laineelle avautui uusi mahdollisuus
- Urheilucast: Jonne Tammela voi tehdä yllättävän Liiga-loikan – mojova tarjous pöydässä
- The Athletic: Eeli Tolvasesta uusi käänne NHL:ssä

- NHL-supertähti rakastui Suomeen – SK: Tässä Liiga-seurassa haluaisi pelata
- The Athletic: Eeli Tolvasesta uusi käänne NHL:ssä
- Urheilucast: Jonne Tammela voi tehdä yllättävän Liiga-loikan – mojova tarjous pöydässä