Leijonat isosta olympia-areenasta jätesäkkien keskelle – Heiskanen: ”Kuin Matinkylän vanha lato”
MILANO.
Leijonat pelaa olympialaisten puolivälierissä keskiviikkona.
Miesten kiekkoturnaus pelataan lähes kokonaan upouudella – ja hieman keskeneräiseksi jääneellä – Santagiulian olympia-areenalla. Santagiulia vetää 12 000 katsojaa.
Ensimmäisen pudotuspelikierroksen ottelu Sveitsi-Italia ja Suomen puolivälieräottelu tuon pelin voittajaa vastaan pelataan kuitenkin Milano Rho Ice Hockey Arenalla kaupungin toisella puolella.
Se on vähän erilainen halli, alle kuusituhatta katsojaa vetävä väliaikaisratkaisu joka on rakennettu messukeskukseen. Kaukalo katsomoineen on eristetty valtavan näköisillä jätesäkkisuikaleilla myyntikojuista ja muusta oleskelutilasta.
Kysyimme espoolaislähtöiseltä Miro Heiskaselta, muistuttaako halli legendaarista Matinkylän vanhaa hallia, jota Ladoksikin kutsuttiin.
– Ehkä vähän, on siinä paljon samaa, Heiskanen sanoi.
Samoilla linjoilla oli porilaislähtöinen Joel Armia, jolta kysyttiin, onko tämä vähän kuin palaisi Isomäelle.
– Vähän niin kuin joo, Armia sanoi.
– Vähän pienempi halli, ihan hauskan näköinen. Ei ollut hirveästi katsomoa. Varmaan sitäkin parempi tunnelma tulee olemaan. Pienessä hallissa kaikki pakkautuu. Varmasti tulee hieno kiekkoilta.
Vähän kuin pienehkö SM-liigahalli?
– Sitä justiin. Tosi hienosti tehty. Hyvät puitteet täällä on.
Ei Heiskanenkaan muuttuneista puitteista moksiskaan ole.
– Tanskassa Herningissä kun oli kisat, se oli vähän samantyylinen. Tuttua juttua. Ei kai se mitään vaikuta. Hyvät tilat meillä on. Jää tuntui hyvältä, Heiskanen sanoi.
Joukkueella oli sunnuntaina vapaapäivä ja kukin vietti sitä omalla tavallaan. Sekä Armia että Heiskanen sanoivat katsoneensa hiukan Kanadan ja Ranskan välistä ottelua.
Pelissä nähtiin hieman yllättäen myös tappelu, kun Tom Wilson haastoi Tanskan Pierre Crinonin hippasille. Kahakkaa oli edeltänyt Crinonin raju taklaus Nathan MacKinnoniin.
– Ehkä vähän [yllätti]. Eihän sitä hirveästi arvokisoissa näe. Eihän se mikään hirveä kahakka ollut, Armia sanoi.
Tappelun myötä Wilson teki Gordie Howe -hattutempun eli keräsi samassa pelissä itselleen maalin, maalisyötön ja tappelun.
– Joo kyllä, ei kyllä nähdä [usein arvokisoissa]. Vähän eri juttu tappeluiden kanssa kuin mihin NHL:ssä tottunut, ei hirveästi tule niitä. Nähtiin nyt sellainenkin, Heiskanen sanoi.
Lopuksi Heiskanen sanoi, missä hänen pitää vielä parantaa.
– Ehkä tehokkuudessa. Viime peliin [saatiin] pari onnistumista, ehkä siitä aukeaa.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ovi käy: KooKoo menettää tähtipelaajansa – huhut vievät kilpailijan leiriin!
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!
- Se oli siinä – Ilveksestä tuttu MM-puolustaja lopettaa uransa!
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa Itävallan – tv-lähetykset ja selostaja
- LIVESEURANTA: Suomi – Itävalta – venyykö Leijonien hurja voittoputki?
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MM-kisaennätys uusiksi! Sveitsin supertähti teki hurjan tempun
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- Liiga-kaukaloihin uusi pelote: MM-leirille valittu voimahyökkääjä siirtyy Suomeen
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Latvian valmennuksesta kova lausunto Leijonista: ”Onko täällä joku muu, joka voi voittaa kuin Suomi?