Kanada löi yhteen jäätävän rottaketjun – ”Me luomme kaaosta”
MILANO.
Kanadalla riittää valinnanvaraa kokoonpanossaan.
Jo aiemmin olympialaisissa päävalmentaja Jon Cooper on lyönyt yhteen niin sanotun kolmen Macin superketjun: Connor McDavidin, Nathan MacKinnonin ja Macklin Celebrinin. Jälki on ollut hurjaa.
Välierässä Suomea vastaan Cooper muodosti toisenlaisen superketjun, rottaketjuksikin sitä on pohjoisamerikkalaismediassa kutsuttu: Sam Bennett keskellä ja Tom Wilson sekä Brad Marchand laidoilla.
Siinä ei paljon kuvia kumarreta ja vastustaja saa pitää koko ajan pään ylhäällä. Ehkä olennaisen kertoo se, että avauserässä Bennett ajoi päin Leijonien maalivahtia Juuse Sarosta. Kanadan 2-2-maalia puolestaan edelsi Marchandin ajo Saroksen päälle.
– Kun meidät lyödään yhteen, on aika selvää mikä meidän hommamme on. Me luomme kaaosta, Wilson kommentoi pelin jälkeen.
– Siinä ei tarvitse kauheasti miettiä, se on hyvin suoraviivaista. Yritämme vain tehdä vastustajan elämän mahdollisimman hankalaksi.
Cooper sanoi, että oli miettinyt tämän ketjun muodostamista jo aiemmin. Nyt aika sille oli sopiva.
– He vaikuttavat peliin ihan eri tavalla kuin Macit, mutta he ovat ihan yhtä tehokkaita, Cooper sanoi.
– Kaikessa ei ole aina kyse siitä, kuinka paljon luodaan maalipaikkoja tai kuinka paljon tehdään maaleja. Välillä on kyse siitä, miten väsytetään vastustajaa, pelotellaan ja valmistellaan peliä seuraavalle ketjulle.
On hyvin mahdollista, että finaalissa Yhdysvaltoja vastaan rottaketju pelaa aika ajoin Tkachukin veljeksiä vastaan.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Topi Nättinen täräytti IS:lle: Ilveksen tulisi heivata tämä pelaaja ulos
- Suomalaistähdille hurja haaste – NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari selvillä!
- Liigan ennakkosuosikit pitivät pintansa – kaksi välieräjoukkuetta selvillä
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- Suomalaishyökkääjällä edessä kymmenes kausi Saksassa – uusi osoite selvillä
- Liigassa tehoillut tähti lähellä jättidiiliä – ”Yksi Euroopan parhaiten palkatuista”
- Leijonista tuttu puolustaja lähtee JYPistä – siirtyy ulkomaille!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Tapparalle tipahti surkea uutinen!
- Christopher Gibson: ulos
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Christopher Gibson: ulos
- Jokerit-tähti sikaili – nyt tärähti iso pelikielto