Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
Sveitsin liigan välierät käynnistyivät viikonloppuna kuumissa tunnelmissa. Jesse Puljujärvi nousi heti otsikoihin, kun suomalaisen edustama Genève-Servette hävisi sarjan avausottelun Fribourgille 1–3.
Puljujärvi taklasi kolmannessa erässä Fribourgin puolustajaa Maximilian Streulea rajusti päätylaitaan sillä seurauksella, että Streule loukkaantui eikä enää palannut kaukaloon.
Tilanne kuohutti – eikä vähiten Fribourgin leirissä. Päävalmentaja Roger Rönnberg ei peitellyt mielipidettään.
– Mielestäni se on selvästi viiden minuutin rangaistus. Kyseessä oli päähän kohdistunut taklaus laitaa vasten, Rönnberg vaahtosi Blickille.
– Heillä (tuomareilla) on mahdollisuus katsoa tilanne videolta, mutta nyt sitä ei tehty. Mielestäni Puljujärvi pitäisi asettaa pelikieltoon, valmentaja jatkoi.
Puljujärvi selvisi tilanteesta ilman rangaistusta. Suomalainen on ollut vahvassa vireessä Sveitsin liigan pudotuspeleissä, sillä kahdeksaan otteluun hyökkääjä on iskenyt kasaan tehot 5+1.
Streulen tilanteesta ei ole vielä varmuutta.
– Olen huolissani Maxista. Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta. Näin hänen palaavan vielä kerran jäälle, joten katsotaan tilannetta uudelleen huomenna, Rönnberg sanoi.
Joukkueiden välinen välieräsarja jatkuu maanantai-iltana.
Voit katsoa Puljujärven taklauksen alta löytyvältä videolta.
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Venäjän MM-paluusta uusi jättikohu – jääkiekon MM-kisojen pääsponsori uhkaa vetäytyä
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan