Mikko Rantasesta uutta tietoa!
Dallas Stars joutuu tulemaan toimeen ilman ykköstähteään ainakin lähiviikot. Mikko Rantanen on sivussa vähintään kaksi viikkoa alavartalovamman vuoksi.
Starsin päävalmentaja Glen Gulutzan kertoi tiistaina medialle, ettei kyse ole lyhyestä, muutaman päivän mittaisesta huilista. Rantasen odotetaan olevan sivussa vähintään kaksi viikkoa, ja poissaolo saattaa venyä pidemmäksikin. Positiivista teksasilaisjoukkueen kannalta on kuitenkin se, että tähtihyökkääjän ennakoidaan palaavan kokoonpanoon ennen runkosarjan päättymistä.
Rantanen sai vamman Milanon olympiaturnauksessa. Hän ei pelannut Slovakiaa vastaan käydyssä pronssiottelussa loukkaantumisen vuoksi.
Rantasen menetys on Starsille tuntuva, sillä suomalainen on joukkueensa tämän kauden tehokkain pelaaja. 54 ottelussa tehot 20+49=69 takonut turkulainen oli hyvässä vauhdissa kohti sadan pisteen runkosarjaa.
- Carolinan suomalaiset hurjassa iskussa – NHL:n kriisiseura koki täydellisen nöyryytyksen
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?