MM-kisat tulossa Suomeen – tässä pelipaikka!
Suomi ja Latvia jättivät tammikuussa yhteishakemuksen vuoden 2030 miesten MM-kisojen järjestämisestä Kansainväliselle Jääkiekkoliitolle IIHF:lle.
– Muita hakijoita ei ole ilmoittautunut kisaan. Virallisesti MM-kisat myönnetään IIHF:n kongressin yhteydessä toukokuussa, Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja ja IIHF:n hallituksen jäsen Heikki Hietanen avaa prosessia tiedotteessa.
Suomi on MM-kisojen pääpaikka, jossa pelataan alkusarjan lisäksi kaksi puolivälierää, välierät sekä mitalipelit. Vaihtoehtoina kisakaupungeiksi olivat Tampere sekä Helsinki ja näistä MM-kisojen pelipaikaksi on valikoitunut Helsinki.
– Neuvotteluiden jälkeen vaaka kallistuu tällä kertaa Helsinkiin. Kokonaisuus kaikki oleelliset osa-alueet huomioiden oli erittäin hyvä, minkä vuoksi päätimme tuoda MM-kisat pääkaupunkiseudun isolle markkina-alueelle, Hietanen kertoo päätöksestä.
– On erinomaista, että Helsinki on ehdolla vuoden 2030 jääkiekon miesten MM-kisojen pääpaikaksi. MM-kisat tuovat mukanaan eloa ja sykettä sekä ennen kaikkea elämyksellisiä ja ikimuistoisia urheiluhetkiä. Helsingissä on kisatapahtumalle loistavat puitteet ja haluammekin toivottaa jääkiekkofanit ja -pelaajat tänne jälleen lämpimästi tervetulleiksi, iloitsee Helsingin pormestari Daniel Sazonov.
Latviassa kisapaikkana toimii pääkaupunki Riika. Siellä pelataan toinen alkulohko sekä kaksi puolivälieräottelua.
Helsinki on toiminut miesten MM-kisojen pääpaikkana viimeksi vuonna 2013. Vuonna 2022 Suomi järjesti MM-kisat Tampereella ja Helsingissä. Tuolloin pääpaikkana toimi Tampere. Vuonna 2023 Tampere toimi niin ikään MM-kisojen pääpaikkana toisen kisakaupungin ollessa Riika.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi Saarela siirtyy kilpailijan riveihin – paljasti syyn
- TPS uudistuu: NHL-legenda ulos!
- Lähde: Tappara-puolustaja jättää Liigan – tässä seuraava osoite
- SaiPan kokoonpanossa iso myllerrys – supertähti sivuun!
- Lukon jättänyt kanadalaispuolustaja löysi uuden seuran
- Lähde: Valtteri Puustinen palaa Eurooppaan – tässä uusi seura!
- Suomalaislupaus nostettiin NHL:ään – debyytti edessä
- NHL:ään varattu suomalaislupaus solmi testisopimuksen – AHL kutsuu
- USA:lle jättimäinen menetys: NHL-tähti leikkaukseen – MM-kisat sivu suun
- IL: HIFK:lta jättikaappaus – haaviin Olli Jokisen luottomies
- TS: TPS pestasi legendaarisen Liiga-nimen – Mikko Koivu sivuun valmennuksesta
- Urheilucast: Ilves tarjosi rahakkaat diilit kahdelle KalPan luottopelaajalle – vastaus oli helppo
- Tappara iskemässä tiskiin jättiluokan hankinnan – Expressen: SHL-tähti siirtyy Liigaan!
- Lähde: Ilves teki hankinnan rapakon takaa – tuttu mies tekee paluun!
- Pelicans: jättiuutinen!
- Tyly ilmoitus SHL-seuralta: Kolme Leijonat-pelaajaa ulos
- Vaasan Sport vahvistuu: pistelinko haaviin
- Leijonien MM-leiriryhmä julki
- Hurjia tehoja takonut hyökkääjä jättää Suomen – uusi osoite selvillä
- Teemu Pulkkinen paljasti MTV:lle: virittelee siirtoa Liigaan!