HIFK julkisti ensi kauden maalivahtinsa – ”Paljon potentiaalia”
HIFK on solminut jatkosopimuksen ruotsalaisvahti Hugo Alnefeltin kanssa. 24-vuotias maalivahti pelasi HIFK:ssa jo päättyneellä kaudella lainalla HV71sta ja vakuutti otteillaan siinä määrin, että seura tarjosi hänelle vuoden jatkon.
Alnefelt ehti torjua 29 runkosarjaottelua torjuntaprosentilla 87,7. Pudotuspeleissä taso nousi, sillä viidessä ottelussa miehen torjuntaprosentiksi kirjattiin 90,1.
– Tunsin itseni todella tervetulleeksi fanien, joukkuetovereiden, valmentajien ja kaikkien joukkueen ympärillä olevien ihmisten taholta heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Minulla oli todella hauskaa, ja nautin asumisesta sekä pelaamisesta Helsingissä. Tunsin, että tämä on paikka, jossa voin kehittyä, Alnefelt kommentoi seuran kotisivuilla.
– Olen edelleen motivoitunut kehittymään ja palaamaan jonain päivänä takaisin Pohjois-Amerikkaan entistä kokeneempana ja osaavampana. Haluan tulla niin hyväksi pelaajaksi kuin vain voin, ja tavoitteeni on myös päästä jonain päivänä pelaamaan maajoukkueessa, maalivahti jatkoi.
HIFK:n maalivahtivalmentaja Riku Heleniuksen mukaan Alnefeltin paras taso on edelleen näkemättä.
– Uskon, että olemme nähneet vasta pienen osan Hugon kyvyistä. Siellä on paljon potentiaalia, mitä lähdemme ulosmittaamaan tulevalla kaudella, Helenius toteaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- TSN: Suomalaistähdestä iso päätös Floridassa – voi tulla tänään
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- Iso rooli tarjolla: Patrik Laine saattaa päätyä yllättävään NHL-huippuseuraan