Nyt rytisee: Leijonille taas huippuluokan NHL-vahvistus
Leijonien MM-kisoihin matkaava joukkue saa jälleen kovan luokan lisäyksen. Jääkiekkoliitto tiedotti sunnuntaina Olli Määtän, 31, vahvistavan maajoukkuetta Sveitsin MM-turnauksessa toukokuussa.
Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja liittyy Leijoniin jo ennen turnausta, sillä hän hyppää mukaan Ruotsissa pelattavaan EHT-turnaukseen viikkoa ennen kisojen alkua.
– Määttä tuo joukkueeseen arvokasta kokemusta ja varmuutta puolustuspäähän, GM Jere Lehtinen kertoo tiedotteessa.
Määttä pelasi vahvan loppukauden siirryttyään Calgary Flamesiin Utah Mammothista. Calgaryssä puolustaja keräsi 21 ottelussa tehot 2+12=14.
Määttä lähtee nyt uransa neljänsiin MM-kisoihin. Leijonapaidassa hän on voittanut aiemmin kaksi olympiapronssia (2014 ja 2026) sekä MM-hopeaa vuonna 2021.
NHL:stä Leijoniin lähtönsä ovat jo aiemmin vahvistaneet Aleksander Barkov, Anton Lundell, Urho Vaakanainen, Ville Heinola sekä Justus Annunen.
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?