Dallas käänsi jännitysnäytelmän nimiinsä NHL:ssä – Miro Heiskasesta kova tieto
Dallas Stars siirtyi ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Minnesota Wildia vastaan johtoon otteluvoitoin 2-1. Stars voitti toiseen jatkoerään saakka venyneen jännitysnäytelmän lukemin 4-3.
Ottelun avausmaalin Starsille teki Mikko Rantanen ylivoimalla vain minuutin ja 25 sekunnin pelin jälkeen. Jason Robertson vei joukkueen kahden maalin karkumatkalle.
Wild nousi pelissä johtoon, kun Marcus Johansson, Joel Eriksson Ek sekä Michael McCarron onnistuivat maalinteossa. Stars tuli päätöserän puolivälissä tasoihin Matt Duchenen maalilla. Rantanen syötti osuman, joten hän keräsi pelissä tehot 1+1.
Wildin Danila Jurov otti kohtalokkaan jäähyn pelin viivyttämisestä toisessa jatkoerässä. Sen myötä Stars ratkaisi ottelun ylivoimalla yli 92 minuutin pelin jälkeen. Miro Heiskanen laukoi viivalta ja Wyatt Johnston ohjasi ratkaisumaalin sisään.
Heiskanen kellotti illassa NHL-uransa kovimmat minuutit yhdessä ottelussa. Hän pelasi peräti 43 minuuttia ja viisi sekuntia. Heiskasta enemmän kamppailussa pelasi ainoastaan Wildin supertähti Quinn Hughes (43.47).
Esa Lindell pelasi yhteensä 30.16 minuuttia ja Rantanen 27.14 minuuttia.
Minnesota ja Dallas pelaavat seuraavan ottelun Suomen aikaa sunnuntain vastaisena yönä.
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Venäjän MM-paluusta uusi jättikohu – jääkiekon MM-kisojen pääsponsori uhkaa vetäytyä
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!