Haastattelu: Aleksander Barkov valmiina MM-kevääseen – ”En malta odottaa”
Leijonamiehistö matkustaa tänään tiistaina Sveitsiin, jossa jääkiekon MM-kisat pyörähtävät käyntiin loppuviikosta.
Leijonat-sivusto haastatteli joukkueen kapteenia Aleksander Barkovia tulevien kisojen alla tiistaina pidetyssä maajoukkueen mediatilaisuudessa.
Barkov oli kuluvan kauden aikana sivussa kaukaloista polvivamman vuoksi. Nyt Leijonien kapteeni pääsee kuitenkin loppukaudesta vielä tositoimiin edustamaan omaa maataan.
– Halusin vielä pelata tällä kaudella ja saada pelejä alle. MM-kisat ovat aina olleet minulle hieno tapahtuma. Pääsee pelaamaan hyvän porukan kanssa ja edustamaan Suomea. En malta odottaa, että kisat alkavat, Barkov sanoi.
Barkov liittyi mukaan Leijonamiehistöön Ruotsin EHT-turnaukseen. Turnauksessa suomalainen pelasi kaksi ottelua.
Tehopisteitä kertyi yhteensä vain yksi, mutta Barkovin otteet olivat silti pitkän poissaolon jälkeen vakuuttavia.
– Toivotaan, että oma pelaaminen olisi nousujohteista. Oli kiva päästä pitkästä aikaa pelaamaan hyvien äijien kanssa, Barkov sanoi.

Joukkueen pelaamisessa Barkov näkee paljon positiivista.
– Paljon on ollut hyvää, vaikka toki löytyy myös asioita, joita voidaan tehdä paremmin. Meillä on ollut hyvä tekemisen meininki. Peli Ruotsia vastaan oli hyvä, ja siitä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Barkov pelasi maajoukkueessa viimeksi viime vuonna 4 Nations Face-Off -turnauksessa. Viimeisistä MM-kisoista on kuitenkin jo yli kymmenen vuotta aikaa.
Barkovin mukaan maajoukkueesta on kertynyt vuosien varrella paljon hyviä muistoja.
– Paras muisto on varmaan se, kun sain ensimmäistä kertaa vetää Leijona-paidan päälle. Se on joka kerta iso kunnia. Myös ensimmäiset olympialaiset olivat uskomaton kokemus. Siinä oli huikea joukkue mukana. Tietysti myös MM-kisat ja World Cupit ovat jääneet vahvasti mieleen.
Florida Panthersin vaikea kausi
Barkovin viimeisin peli ennen Ruotsin EHT-turnausta oli vuoden 2025 Stanley Cup -finaali. Suomalaisen seurajoukkue Florida Panthers voitti tuolloin mestaruuden ja nosti Stanley Cupin ilmaan toista vuotta peräkkäin.
Menneellä kaudella Panthersin taso kuitenkin laski. Joukkue sijoittui Itäisessä konferenssissa sijalle 14.
Moni voisi nostaa syyksi juuri joukkueen kapteenin Barkovin poissaolon, mutta mies itse ei näe asiaa samalla tavalla.
– Siihen (heikompaan kauteen) vaikutti moni asia. Meillä oli paljon loukkaantumisia, ja viime vuosien pitkät kaudet sekä menestys kuluttavat väkisinkin fyysisesti ja henkisesti. Lisäksi niin paljon äijiä pois, mikä muutti vähän sitä identiteettiä ja pelaamista. Kausi oli meille vaikea, ja harmittaahan se tietenkin, ettei pudotuspeleihin päästy.
Vaikka paluu NHL-kaukaloihin jo houkuttelee, katseet ovat tällä hetkellä täysin MM-turnauksessa.
– En oikeastaan vielä kovin paljon mieti paluuta NHL-kaukaloihin. Tämä kausi oli valmistautumista tähän kauden loppuun. Yritin päästä pudotuspeleihin, mutta ne menivät ohi. Nyt tämä mahdollisuus tulla MM-kisoihin toi lisää motivaatiota. Tällä hetkellä ajatukset ovat täysin näissä kisoissa.
Barkovin kipparoima leijonamiehistö nähdään askissa ensimmäistä kertaa tulevana perjantaina, kun Suomi kohtaa MM-kisojen avausottelussaan Saksan.
Väinö Helenius
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- Liigan maalikuningas aloitti heti tykityksen – Tapparalle jäi luu käteen finaalissa
- Tomek Valtonen ei hätkähdä Liigan superkautta: ”Ei mulle mitään uutta”