Jesse Puljujärvi: tässä on Suomen kuuman ylivoiman salaisuus
ZÜRICH. Jesse Puljujärvi on aloittanut MM-kisat hurjassa vireessä. Lauantaina hän nakutti tehot 2+1, kun Suomi otti 4-1 rutiinivoiton Unkarista.
Puljujärvi on ollut iso palanen Leijonien loistavaa ykkösylivoimaa. Hän on työskennellyt maalin edessä, tehnyt maskia ja ronkkinut irtokiekkoja sisään.
Lauantain ottelun jälkeen Puljujärvi kertoi, mistä hänen mielestään Leijonien vahva ylivoima rakentuu.
– Pidetään työmäärä korkeana, voitetaan irtokiekot, lauotaan paljon ja sitten kun on noin hyviä pelaajia, niin irtokiekkojen jälkeen löytyy pelit, Puljujärvi summaa.
Lauantain ottelussa Puljujärvi nostettiin ykkösketjuun Aleksander Barkovin rinnalle.
– On se siistiä. Ei sitä hirveästi mieti, mutta kun alkaa miettimään, että saa Barkovin kanssa pelata, on se vaan siistiä, ei pääse mihinkään. On nämä ainutkertaisia juttuja, Puljujärvi sanoo.
Puljujärven, Barkovin ja Sakari Mannisen ykkösketju on pyrkinyt pitämään pelin simppelinä.
– Kentälle, kun mennään, ei turhia mietitä. Ollaan toistemme lähellä ja tehdään toisillemme pelejä. Kovatyömäärä, se on kaiken a ja o. Kun pistää kroppaa likoon, niin hyviä asioita tapahtuu.
Kahteen ensimmäiseen MM-otteluun Puljujärvi on summannut tehot 3+2=5.
LUE MYÖS
- Suomen NHL-puolustaja jäi rajun taklauksen kohteeksi – joutui jättämään ottelun kesken
- Liiga-seuran oli pakko reagoida – kuusi saa lähteä
- NHL:n suomalaisherkku tänään ilmaiskanavalla – jo kello 20!
- Otso Rantakari: uusi seura!
- Liigan supertähti ei enää pysy kyydissä – Topi Nättinen IS:lle: ”Paketoimassa uraansa”
- Viisi vuotta Pohjois-Amerikassa – nyt paluu Liigaan!
- IL: Tässä on Petri Matikaisen ensi kauden seura!
- Liiga-seuran hyökkäykseen iso lovi – ruotsalaisvahvistus palaa vasta ensi vuoden puolella
- Kultaleijona joutui sairaalaan – nyt tipahti synkkää lisätietoa
- Urheilucast: SHL:n suomalaishyökkääjä palaamassa Liigaan – kolme seuraa kintereillä

- SaiPa sai surkeita uutisia – kahden pelaajan poissaolot pitkittyvät